IMF arvelee euroalueen voivan yhä laskea korkoja

Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n mukaan euroalueen maat voisivat laskea ohjauskorkojaan nykyisestään, mikäli maailman talousongelmat osoittautuvat arvioitua vakavimmiksi talouskasvun kannalta. Valuuttarahasto ottaa kantaa euroalueen korkotasoon tuoreessa raportissaan.

IMF:n mukaan euroalueen keskuspankkien äskettäin tekemät koronlaskupäätökset tulivat oikeaan aikaan maailmantalouden nykytilanteen kannalta.

-Mikäli inflaatiopaineet helpottavat edelleen ja talouskasvun hidastuminen jatkuu, korkojen laskeminen on perusteltua tulevaisuudessakin, IMF sanoo.

Valuuttarahasto kuitenkin kehottaa euroalueen maita pidättymään budjettiensa käyttämisestä talouskasvun pönkittämiseen työllisyyden parantamiseksi. Tällaiset toimet saattavat IMF:n mukaan muun muassa heikentää luottamusta yhteisvaluutta euroon. Sen sijaan jäsenmaiden budjettitasapainon parantaminen ja työmarkkinoiden liikkuvuuden lisääminen nopeuttaisivat talouskasvua ja alentaisivat työttömyyttä, IMF arvioi.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat