Imagonmuokkaus vielä vierasta työelämässä

Uskaltaako töissä olla oma itsensä, vai pitääkö ihmisen muuttaa identiteettiään pärjätäkseen työelämässä? Sekä että, ajattelevat suomalaiset. Työntekijät kontrolloivat yhä enemmän käyttäytymistään. He eivät silti ole tahdottomia mukautujia vaan pitävät kiinni aitoudesta ja muista arvoistaan.

Laurea-ammattikorkeakoulun lehtori Ossi Salin on selvitellyt, miten ihmiset muokkaavat sosiaalista identiteettiään töissä.

- Sosiaalinen identiteetti tarkoittaa sitä, miltä haluamme vaikuttaa toisten silmissä. Kyse on tarinasta, jota kerromme itsestämme muille.

Hän havaitsi, että työntekijät säätelevät yhä enemmän käytöstään ja kokevat vaikeuksia hyväksytyksi tulemisessa. Eniten ongelmia ulkoisen kuvansa suhteen on suorittavan työn tekijöillä ja niillä, jotka ovat epävarmoja työsuhteestaan.

- Työelämän vaatimukset ja hektisyys näkyvät luottamuspulana.

Salinin sosiaalipolitiikan väitös tarkastettiin Tampereen yliopistossa perjantaina. Hän tutki kahta eteläsuomalaista organisaatiota. Toinen on ammattioppilaitos ja toinen huipputekniikan yritys, joka toimii eri aloilla autoteknologiasta vapaa-aikaan. Tutkija analysoi yli 250 lomakevastausta ja teki 18 haastattelua.

Amerikan malli ei istu Suomeen

Paineista huolimatta ihmiset eivät mukaudu tahdottomina työelämän kielteisiin puoliin, kuten kohtuuttomiin vaatimuksiin tai mitätöintiin.

- Suomalainen ei muuta identiteettiään kuten esimerkiksi amerikkalainen työntekijä.

Tutkija Richard Sennettin mukaan työntekijän kohtalona on vain sopeutua ja vieraantua siitä, minkä hän kokee aidoksi itsekseen. Salin sai kuitenkin paljon viitteitä siitä, että meillä ei ole menty näin pitkälle.

- Työntekijät haluavat toteuttaa itselleen tärkeitä arvoja, joihin kuuluvat kaipuu inhimilliseen kohteluun ja myötätunto. Varsinkin pitkäaikaiset työtoverit puhuvat toisistaan kauniisti, kutsutaan sitä vaikka rakkaudeksi.

Haastatellut halusivat suojella työkavereitaan tai alaisiaan vaikeuksilta. Ihmisillä on myös tarve tehdä työnsä siten, kuin he näkevät oikeaksi.

Aitous on arvossaan

Aitous on työntekijöille tärkeää. He vastustavat jyrkästi kovia esittämispaineita, kuten ulkonäön muokkausta.

Eräs osa aitoutta on oman osaamattomuuden myöntäminen. Kokeneet työntekijät uskaltavat tunnustaa sen muita paremmin.

- Heillä ei ole samaa näyttämisen tarvetta kuin nuorilla. Ikääntyminen lisää muutenkin vapautta olla töissä oma itsensä.

Työntekijät haluavat pitää työ- ja yksityiselämän erillään. Sekin on helpompaa ikääntyville. Vain yksi vastaaja kertoi, että hän voisi käsitellä elämänsä vaikeita asioita työtovereiden kanssa. Muuten yksityiselämään vain kevyesti viittaillaan.

Rajan vetämisellä halutaan turvata yksityiselämälle aikaa ja luoda ennustettavuutta elämään. Salin uskoo, että ihmiset haluavat myös keskittyä molempiin elämänalueisiin täysillä. Tavoitteena on säilyttää itsearvostus sekä työ- että yksityiselämässä.

Haastatteluista huokui usein tyytyväisyys työyhteisöön. Tämä sotii sitä käsitystä vastaan, että lojaalius olisi heikentynyt työelämässä. Tutkija arvioi, että luottamus vähenee enemmänkin oman lähipiirin ulkopuolella.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat