Mainos

Iltalehden vastaavaa päätoimittajaa vaaditaan eroamaan

Iltalehden työntekijät vaativat lehden vastaavan päätoimittajan Petri Hakalan eroa. Iltalehden toimitusosaston hallitus toimitti Hakalaa koskevan epäluottamuslauseensa Alma Median johdolle eilen.

Toimitusosasto katsoo, ettei Hakala ole pätevä tehtäväänsä. Työntekijät ovat olleet tyytymättömiä muun muassa Hakalan johtamistaitoihin sekä henkilöstöpolitiikkaan.

Iltalehdestä vahvistetaan, että viimekädessä työntekijöiden mitta täyttyi Tony Halme -uutisoinnista. Jupakka syntyi, kun Iltalehden Halme-uutisointia useina päivinä hoitanut toimittaja soitti Ilta-Sanomien toimitukseen väärällä nimellä ja esiintyi Halmeen ystävänä. Vapaa-ajalla ollut toimittaja kehotti Ilta-Sanomia tarkistamaan Halme-uutisointinsa linjaa.

Hakala on kertonut toimittajan jääneen itse sairaslomalle tapauksen jälkeen. Hänen mukaansa kyseessä oli yksittäinen, ikävä tapaus, joka ei liittynyt millään tavalla lehden Halme- tai muuhun uutisointiin. Hakala kommentoi tuolloin, että asiaan palataan sitten, kun kyseinen toimittaja on taas työkykyinen.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.