Iltalehden Hakala Satakunnan Kansan johtoon

Iltalehden päätoimittaja Petri Hakala on nimitetty Satakunnan Kansan kustantajaksi. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on työskennellyt toimittajana Uudessa Suomessa ja Iltalehdessä sekä Iltalehden uutis- ja toimituspäällikkönä. Iltalehden päätoimittajana Hakala aloitti vuonna 1995.

– Olen saanut olla mukana tekemässä Iltalehdestä Suomen kolmanneksi luetuinta sanomalehteä ja maan suosituinta uutismediaa verkossa. Iltalehti on selvinnyt murroksesta hyvin ja on vahvassa asemassa, joten nyt oli sopiva hetki ottaa työhön erilaista näkökulmaa ja lähteä kohti uutta, Hakala sanoo Satakunnan Kansassa.

Satakunnan Kansan nykyinen kustantaja Jouko Jokinen siirtyy elokuun alusta alkaen Aamulehden vastaavaksi päätoimittajaksi.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat