Ilta-Sanomat: Helsingin koulussa tuberkuloositapaus

Ilta-Sanomat kertoo, että Helsingin Malmin yläasteella on todettu tuberkuloositartunta. Sairastuminen todettiin vajaa viikko sitten. Oppilas saa nyt asianmukaista hoitoa, eikä hän ole enää koulussa. Sitä ei vielä tiedetä, onko tuberkuloosi ehtinyt tarttua muihin ihmisiin.

Infektiolääkäri Hannele Kotilainen sanoo Ilta-Sanomille, että altistuneiden tutkiminen on käynnissä. Kotilaisen mukaan ensikartoitukset eivät ole paljastaneet uusia tartuntoja, mutta ensi viikon alusta aloitetaan varsinaiset oppilaiden tarkastukset.

Tuberkuloosi tarttuu herkemmin lapsiin

Keuhkotuberkuloosi ei ole yleinen sairaus: nykyään Suomessa siihen sairastuu noin 300 ihmistä vuodessa. Vaikka suurin osa sairastuneista on aikuisia, tuberkuloosi tarttuu kuitenkin herkemmin lapsiin. Lapsille tauti on myös vaarallisempi kuin aikuisille.

Alkuvuodesta Tampereella havaittiin lapsen tuberkuloositapaus ja Malmin tapaus on toinen tänä vuonna. Tavallista isompi tuberkuloosiepidemia on viime vuoden ajan riehunut Pirkanmaalla päihteidenkäyttäjien joukossa. Heidän joukossaan tartuntatapauksia on ollut tähän mennessä yhdeksän.

Pirkanmaalla kyyditetäänkin päihteidenkäyttäjiä keuhkokuvauksiin. Ongelmakäyttäjät kootaan linja-autokuljetuksin toukokuun lopussa Hatanpään sairaalaan keuhkoröntgeniin. Heidät noudetaan päihde- ja asumispalveluyksiköistä.

(MTV)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat