Ilotulitteiden myynti lähtenyt rivakasti liikkeelle

Suomessa kuluu vuodenvaihteessa yleensä noin pari miljoonaa ilotulitetta.

Ilotulitteiden myynti näyttäisi olevan kasvussa viime vuoteen verrattuna. Alan merkittävien vähittäiskauppaketjujen myyntilukujen perusteella tämän vuoden myynti on ensimmäisten päivien osalta sujunut odotetun hyvin.

Turvatekniikan keskuksen (Tukes) viestintäpäällikkö Willy Toiviainen toteaa, että ilotulitteiden suosio kasvaa tasaisesti vuosittain. Hänen mukaansa Suomessa ilotulitteiden myynti vuodenvaihteessa olisi noin 10 miljoonan euron luokkaa. Kappalemääräisesti ilotulitteita kulunee pari miljoonaa.

- Ihmisillä vaikuttaisi olevan aika paljon rahaa raketteihin. Kuluttajatutkimusten perusteella noin neljännes suomalaisista ostaa ilotulitteita ja lisäksi yksi neljännes on mukana seurueissa, joissa ammutaan ilotulitteita, Toivianen sanoo.

Suomessa myytävistä ilotulitteista yli 90 prosenttia valmistetaan Kiinassa.

Suojalaseja levitettiin ilotulitteiden käyttäjille

Vuodenvaihteen juhlinnan turvallisuuteen pyritään varautumaan tänä vuonna hyvissä ajoin. Silmä- ja kudospankkisäätiö sekä vakuutusvahinkoyhtiö If jakoivat suojalaseja tänään lähes 20 paikkakunnalla ympäri Suomea. Ennen uutta vuotta on määrä jakaa yhteensä 16 000 suojalasiparia.

Kampanjan järjestäjien mukaan suojalasit menivät kuumille kiville muun muassa Helsingissä, Turussa ja Tampereella. Kyseisillä paikkakunnilla lasit jaettiin loppuun alle tunnissa.

Suojalasien jakamisella pyritään jatkamaan turvallisuutta edistävää työtä. Viime vuonna Suomessa sattui silmätapaturmia 22 eli lähes kolmannes vähemmän kuin aikaisempana vuonna. Yksikään viime vuonna vammautuneista ei käyttänyt suojalaseja.

- Vakavimmat vammat ovat johtaneet pysyvään näön heikkenemiseen tai pahimmillaan näön menetykseen, sanoo silmäkirurgi Kari Krootila Hyksin silmäklinikalta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat