Ilotulitekauppa käyntiin huomenna

Ilotulitteet aiheuttavat vuosittain noin kolmekymmentä silmävammaa. Myös tulipalot ovat viime vuosina lisääntyneet.

Ilotulitekaupasta odotetaan jälleen vilkasta. Raketit, soihdut ja muut tulitteet tulevat myyntiin joulun jälkeen, ja kaupittelu jatkuu aina uudenvuodenaattoon asti.

Turvatekniikan keskus (Tukes) ja lääkärit muistuttavat, että ilotulituksiin kannattaa valmistautua huolella, jotta henkilö- ja aineellisilta vahingoilta vältytään. Etenkin tulipalot ovat viime vuosina yleistyneet huolestuttavasti ilotulitteiden huolimattoman käytön takia.

Tukesin viestintäpäällikkö Willy Toiviainen arvioi, että ilotulitteiden suosio on kasvanut. Maahantuojilta kerättyjen tietojen mukaan suomalaiset ampuvat vuodenvaihteessa taivaalle raketteja ja muita tulitteita yhteensä jopa yli kymmenen miljoonan euron arvosta. Kappalemääräisesti ilotulitteita kulunee pari miljoonaa. Näistä valtaosa on ulkomaisia, pääosin Kiinasta tuotuja tuotteita. Suomessa ilotulitteita valmistaa yleiseen myyntiin enää Suomen Ilotulitus Oy.

Markkinoilla on tänäkin vuonna monenlaisia tulitteita pienistä papateista näyttäviin raketteihin. Muutamia suosikkeja, kuten kissanpieruja ja roomalaisia kynttilöitä, on kuitenkin myynnissä aiempaa vähemmän. Syynä tähän on tuotteiden maahantuonnin lopettaminen, jolla pyritään estämään vakavia silmävammoja synnyttävät onnettomuudet.

Kymmenille vammoja vuosittain

Vuosittain sattuu noin 30 sairaalahoitoa vaativaa silmätapaturmaa, joista kolmannes on roomalaisten kynttilöiden aiheuttamia. Valtaosa vammoja saaneista on ollut lapsia ja nuoria, vaikka tulitteita ei saisi edes antaa alaikäisten käsiin.

- Tukes on keskustellut ongelmasta maahantuojien kanssa, ja yritykset ovat päättäneet luopua näiden ilotulitteiden tuonnista oma-aloitteisesti. Kissanpieruja ja roomalaisia kynttilöitä on myynnissä siihen asti, kunnes ne loppuvat varastoista, viestintäpäällikkö Toiviainen kertoo.

Toiviainen tähdentää, että tuotteita voi hyvin käyttää, kunhan muistaa toimia käyttöohjeiden mukaan.

Silmävammojen lisäksi huolta ovat synnyttäneet varsinkin rakennuspalot, joiden määrä näyttää kasvaneen. Toiviaisen mukaan pelkästään vuosi sitten sattui kymmenkunta ilotulitteista vahingossa alkunsa saanutta paloa. Osa paloista vaati ihmishenkiä.

- Yleensä tapaturmat ja muut vahingot johtuvat ihmisten huolimattomuudesta tai ajattelemattomuudesta. Vialliset tuotteet ovat melko harvinaisia. Suutareitakin ilotulitteiden joukossa tosin on, Toiviainen toteaa.

Ilotuliteonnettomuudet voivat tuoda juhlijoille paitsi suurta henkistä kärsimystä ja kipua myös yllättäviä kustannuksia. Jos ilotulitteiden käyttöohjeita ja varotoimia ei ole noudatettu huolellisesti, vahingot saattavat tulla kalliiksi.

- Ilotulitteen ampuminen esimerkiksi alkoholin vaikutuksen alaisena saattaa johtaa vakuutuksesta maksettavan korvauksen vähentämiseen tai jopa täydelliseen epäämiseen, vahinkovakuutusyhtiö Ifin henkilökorvausjohtaja Rami Urho muistuttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat