Ilokaasukohusta vuosi – näin iloisesti kauppa käy vieläkin

Virkavallan estoista huolimatta ilokaasua saa päihdekäyttöön erittäin helposti netistä ja jopa kivijalkamyymälöistä pääkaupunkiseudulla.

Viime vuoden keväällä kohistiin ilokaasun päihdekäytöstä, kun toinen toistaan röyhkeämmät myyjät kauppasivat kapseleita autoistaan ja kertoivat käyttökokemuksista jopa lehtien palstoilla. Valtion virkamiehet halusivat ilmiön kuriin ja onnistuivatkin lopettamaan useita firmoja.

– Vaikuttaa siltä, että tämä oli ainakin jossain määrin muoti-ilmiö vuosi sitten. Tilanne on meidän näkemyksen mukaan hyvin paljon rauhoittunut, eikä ainakaan minulle ole tullut yhtään yhteydenottoa, kertoo johtaja Esa Nikunen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto TUKESista.

Todellisuudessa ilokaasun kauppa eikä edes sen päihdekäyttö ole loppunut.  Muutamat neuvokkaat yrittäjät siirsivät toimintansa Viroon ja nyt ilokaasu kulkee lahden yli tilaajille ilman ongelmia.

MTV Uutisten tutkiva ryhmä teki suomenkielisiltä nettisivuilta kolme koetilausta, joista kaikki kotiutettiin Matkahuollon ja Postin tuomina muutamissa päivissä. Kaksi tilauksista lähetettiin Tallinnasta ja yksi Helsingistä.

– Viron puolella ei ole vastaavaa säädöstä kuin täällä meillä Suomessa, että ei saa myydä kemikaaleja väärinkäyttötarkoituksiin ja tällöin Viron kollegamme eivät voi tähän reagoida, Nikunen harmittelee.

– Meidän on vaikea päästä puuttumaan virolaisen yrityksen toimintaan. Jos se kovasti täällä laajenee, niin alamme etsimään keinoja pystyisimmekö siihen puuttumaan. Vaikuttaa, että tilanne markkinoilla on huomattavasti rauhallisempi kuin vuosi sitten.

Kaasua myös kivijalkamyymälöistä

Mutta kukoistaa ilokaasun kauppa ihan koti-Suomessakin. MTV Uutiset hankki ilokaasua ilman minkäänlaisia vaikeuksia kahdesta eri kivijalkamyymälästä pääkaupunkiseudulla. 

Virallisesti ne – ihan kuin nettikaupatkin – myyvät ilokaasua esimerkiksi kermavaahdon tekemiseen, mutta totuus on jotain ihan muuta. MTV Uutisten tietojen mukaan kauppojen "leipova" käyttäjäkunta on pääasiassa nuorta, niukasti täysikäistä bilekansaa.  

– Suomessa myynti väärinkäyttötarkoituksiin on kiellettyä. Jos he selkeästi  markkinoisivat, että tulee käyttää päihtymistarkoituksiin, niin se  toiminta on kiellettyä. Sanktioita on vaikea kohdistaa ulkomaalaiseen yritykseen, joka tällaista tekee.

Eli jos markkinointia vähän siivotaan, niin myynti on ok?

– No näin voisi sanoa. Tietenkin hyvä yritys pyrkii varmistumaan katselemalla asiakkaita, että tuotteet eivät menisi väärinkäyttötarkoituksiin, Nikunen myöntää.

Minkälaista markkinointia se sitten on, että MTV Uutisten tutkiva ryhmä sai kivijalkamyymälän tiskiltä ilokauppaostoksensa mukaan ohjeet kaasun väärinkäyttöön. 

Lassila&Tikanoja noutaa MTV Uutisten hankkimat kapselit hävitettäväksi asianmukaisin menetelmin. 

Lue myös:

    Uusimmat