Iloinen prinsessa Helsingissä

Tanskan prinsessalla Alexandralla on iloinen nauru. Se helisi tänään Helsingissä, jonne hän saapui juhlistamaan Tanskan viikkoja. Kotoisen tunnun vierailuun toi epäilemättä jäästä tehty Pieni merenneito -veistos, joka oli odottamassa prinsessaa erään vierailukohteen ulkopuolella.

Presidentti Martti Ahtisaari ja rouva Eeva Ahtisaari tarjosivat yksityisen vierailun alkajaisiksi lounaan Mäntyniemessä. Sen jälkeen prinsessa Alexandra tutustui seurueineen muutamiin pääkaupungin liikkeisiin. Akateemisessa kirjakaupassa häntä oli odottamassa myös yleisöä, joka taputti käsiään kuninkaallisen vieraan saapuessa sisään.

Sirolla prinsessalla oli musta valkopilkkuinen jakkupuku ja sen yllä musta turkki. Hän oli avopäin. Sisään tullessaan prinsessa Alexandra sai kimpun punaisia ruusuja ja valkoisia syreenejä.

Kirjakaupassa hänelle esiteltiin ensin valikoima myynnissä olevaa tanskalaista kirjallisuutta - mukana. mm. Peter Hoegin ja satusetä H. C. Andersenin teoksia. Muistoksi käynnistä vieras sai Suomesta kertovan kuvateoksen ja Mika Waltarin Sinuhe egyptiläisen. Arabian myymälässä prinsessalle esiteltiin suomalaista muotoilua, josta esimerkkinä hänelle lahjoitettiin Tiina Nordströmin suunnittelema taidelasi.

Muodin pariin korkea vieras pääsi Marimekon myymälässä. Schackenborgin linnassa prinsessa voi vastedes kattaa päivällispöydän japanilaisen Ishimoton suunnittelemalla neljän metrin mittaisella pöytäliinalla. Lahjaan sisältyy myös kahdeksan lautasliinaa. Fazerin konditoriassa prinsessa Alexandralle ja hänen seurueelleen tarjottiin leivoskahvit ja "matkaevääksi" suklaarasiat.

Antiikin kartoissa näkyi vain Jyllanti

Taideteollisuusmuseossa prinsessa Alexandra avasi Tanskan vanhojen karttojen näyttelyn. Hän totesi, että harvinaislaatuiset kartat kertovat paljon Tanskan historiasta.
-Matkustamme nykyisin kauemmas ja nopeammin kuin koskaan aiemmin, hän sanoi. Matka Kööpenhaminasta Helsinkiin taittui vajaassa kahdessa tunnissa.

Prinsessa sanoi iloitsevansa kovasti ensimmäisestä vierailustaan Suomeen.
-Jo lyhyenä aikana olen huomannut, että maillamme on sekä yhteneväisyyksiä että eroavaisuuksia, hän havainnoi.

Näyttelyssä on vanhoja karttoja 1400-luvulta 1700-luvun puoliväliin saakka, mutta painopiste on kuitenkin 1500- ja 1600-luvuilla.
-Esillä on karttoja löytöretkeilijä A. E. Nordenskiöldin varsin laajasta karttakokoelmasta sekä ulkoministeri Carl Enckellin kokoelmasta, kertoi Helsingin yliopiston kirjaston karttakokoelmien asiantuntija, tutkija Cecilia af Forselles-Riska. Molemmat kokoelmat ovat Helsingin yliopiston kirjastossa.

Näyttelyssä kuvataan ensin antiikin kartografian vaikutusta 1500-luvun eurooppalaiseen kartografiaan. Antiikin kartoissa näkyi vain Jyllanti. Vasta 1570-luvulla saatiin suurinpiirtein sellaisia karttakuvia, joista tunnistetaan tämän päivän Tanska. Perjantai-iltana prinsessa Alexandra oli läsnä Tanskan kuninkaallisen teatterin ensi-iltanäytännössä Svenska Teaternissa. Siellä esitettiin Holbergin näytelmä Don Raduado. Ilta päättyi Tanskan suurlähettilään tarjoamiin illallisiin.

Lauantaina prinsessa tutustuu Espoossa Gallen-Kallelan museoon Tarvaspäähän sekä Alvar Aalto -näyttelyyn Taidehallissa. Vierailu päättyy iltapäivällä.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat