Ilmatilan loukkaukset jäävät Vanhasen selviteltäviksi

Pääministerin Moskovan-vierailu alkaa huomenna. Koska Venäjä ei vieläkään ole toimittanut uutta selvitystä Suomen ilmatilan loukkauksista diplomaattiteitse, jää asian hoito Vanhasen harteille.

Suomen ilmatilan viimeaikaisten loukkausten selvittely siirtyy poliittiselle tasolle.

Venäjä ei ole vieläkään toimittanut diplomaattiteitse mitään uutta selvitystä asiasta, vahvistettiin ulkoministeriöstä tänään. Pääministeri Matti Vanhasen Moskovan-vierailu alkaa huomenna.

Ilmatilan loukkaukset jäävät siten Suomen pääministerivierailun painolastiksi. Ulkoministeriöstä kerrotaan, että asian esilleottoon Vanhasen ja Venäjän pääministerin Mihail Fradkovin virallisissa keskusteluissa on valmius. Päätöksen tekee kuitenkin pääministeri.

Venäjä kiisti ilmatilan loukkaukset Helsingin-suurlähettiläänsä Vladimir Grininin aiemmin Suomen jättämään noottiin antamassaan suullisessa vastauksessa, mutta ilmoitti tarkistavansa toimintatapojaan.

Vastaus ei tyydyttänyt Suomea. Pääministeri Vanhanen tulkitsi kuitenkin, että asiallisesti ottaen Venäjä myönsi tapahtuneen ilmoittamalla menettelyjensä tarkistuksista.

Uusia ilmatilan loukkauksia ei ole enää tapahtunut, vaan viimeisin on havaittu 6. toukokuuta.

Suomi on todentanut viimeisen puolen vuoden aikana Venäjän koneiden loukanneen Suomen ilmatilaa toistakymmentä kertaa Suomenlahdella. Kaliningradin lentoreitiltä Suomen puolelle ovat syystä tai toisesta poikenneet ainakin Tupolev TU-134, Antonov AN-26 ja Beriev A-50 -koneet.

Jälkimmäinen tyyppi on Yhdysvaltojen Awacs-tutkakoneisiin verrattava ilmataistelujen johtokone, jonka ei uskota harhautuvan vieraaseen ilmatilaan ainakaan vahingossa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat