Ilmatieteen laitos: Me emme ole mokanneet tuhkaennusteissa

Tuhkaennusteiden paikkansapitävyys ihmetyttää nyt monella taholla. Suomessa tämän viikon kysymys on se, eivätkö Ilmatieteen laitoksen tuhkaennusteet kelpaa, kun lentokenttiä ylläpitävä Finavia ja liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kertoivat siirtyvänsä seuraamaan kansainvälisen tuhka-asiantuntijaorganisaatio VAAC:n tuhkaennusteita. Lisäksi kerrottiin, että jatkossa Ilmatieteen laitoksen tuhkaennusteita käytetään lisätietojen antamisessa lentäjille.

Sekä liikenteen turvallisuusvirasto että Ilmatieteen laitos sanovat, että Ilmatieteen laitoksen ennusteissa ei ole vikaa: Suomessa on vain siirrytty Eurocontrolin ohjeiden mukaan yleiseurooppalaiseen toimintamalliin, jossa maita ohjeistetaan pitämään VAAC:ia ykköslähteenä lentorajoituksista päätettäessä.

Trafin viestintäpäällikkö Sari Turkkila vakuuttaa, että mistään dramaattisesta ei ole kyse - Ilmatieteen laitos ei ole mokannut ennusteissaan.

- Ei missään nimessä siitä ole kyse, vaan siitä että Eurocontrol antoi kaksi päivää sitten uudet kansainväliset toimintaohjeet, joita nyt noudatetaan. Sitä ennen ei ollut virallista toimintamallia ja seurasimme sekä Ilmatieteen laitoksen että VAAC:n ennusteita. Nyt seuraamma pääasiassa VAAC:ia, mutta Ilmatieteen laitoksen tietoja käytetään edelleenkin, selvittää liikenteen turvallisuusviraston viestintäpäällikkö Sari Turkkila.

Ilmatieteen laitoksen valmiuspäällikkö, meteorologi Tapio Tourula, oletteko mokanneet ja tehneet vääriä arvioita tuhkapilven liikkeistä?

- Ei missään tapauksessa. Koko [tuhka]tilanteen alusta asti VAAC on tuottanut ennusteitaan, jotka ovat olleet ensisijaista lähteitä päätöksiä tehtäessä. Ilmatieteen laitoksen rooli on tukea viranomaisten ja asianomaisten päätöksen tekoa, ja me olemme toimittaneet tätä lisäinformaatiota.

- VAAC:ista tulee pelkistettyä kuvaa, ikään kuin on-off -alueita [tuhkapilven suhteen]. Meillä Ilmatieteen laitoksella on tuhkan pitoisuuserot kuvattu tarkemmin. Tulos on toisinaan erinäköinen. Olemme seuranneet eroja, ja nähneet, että pääpiirteissään meidän laskelmiemme antamat tulokset ovat olleet hyvin sopusoinnussa VAAC:n mallin kanssa. VAAC:n ennuste on noin vuorokausi eteenpäin, meidän ennuste kaksi vuorokautta eteenpäin.

Tuhkakriisissä on isot rahasummat kyseessä ja lentoliikenne jumissa. Kuinka suuret paineet teillä on tehdä näitä ennusteita?

- Koko [tuhkakriisin] ajan vastuu on mennyt niin, että VAAC:n ennuste on ensisijainen informaatio, jonka perusteella ratkaisuja tehdään. Meidän toimittama laskelma on lisämateriaalia päätöksen tekoon, sanoo Tourula

Oletteko saaneet vihaisia yhteydenottoja lentoyhtiöiltä, jotka sanovat, että ihan hyvin voisi jo lentää?

- Lentoyhtiöille tämä vastuukuvio on selkeä. Mehän emme tee päätöksiä lentorajoituksista, vaan toimitamme täydentävää tietoa päätöksiä tekeville viranomaisille ja asianosaisille kuten Finavialle.

Lue myös:

    Uusimmat