Tänään luvassa talven toistaiseksi kovin myrsky

Kovat tuulet piiskaavat Suomea koko päivän. Forecan meteorologi Ilkka Alangon mukaan myös myrskytuhot ovat mahdollisia.

Tänään tuulet ovat puhaltaneet Suomenlahden länsiosissa ja muillakin merialueilla ja rannikoilla paikoin myrskylukemin.

– Puuskissa voi tuulla jopa 25 metriä sekunnissa, Forecan meteorologi Ilkka Alanko kertoo.

Tuuli on kovaa myös merialueilla. Helsinki-Tukholma -välillä tuulee kunnolla vielä ensi yönä, mutta Helsingin ja Tallinnan välillä tuuli helpottaa.

Sähkökatkoja erityisesti Pohjanmaalla

Kyseessä lienee tämän talven toistaiseksi kovin myrsky. Eilen alkanut talvimyräkkä on katkonut sähköjä tuhansista talouksista eri puolilta maata. Osa vikatilanteista on saatu korjattua, mutta myös uusia katkoja on yön ja aamun aikana tullut.  Häiriöitä on ollut paljon esimerkiksi Lounais-Suomessa sekä Satakunnassa ja Pohjanmaalla.

Sähköverkkoyhtiö Elenian mukaan uusia sähkökatkoja on aiheuttanut aamuyöstä alkanut märkä lumisade. Elenian verkkoalueella uusia sähkökatkoja on lumen takia ilmennyt erityisesti Pohjois- ja Etelä-Pohjanmaalla sekä Keski-Suomessa. Märkä ja painava lumi taivuttaa erityisesti metsien nuoria lehtipuita sähköjohtojen päälle, ja tämä aiheuttaa sekä lyhyitä räpsykatkoja että vikoja sähköverkkoon.  

Osassa maata kova tuuli jatkuu todennäköisesti vielä huomenna.



Lue myös:

    Uusimmat