Ilmastosopu kaukana, EU olisi valmis kompromissiin

Sovun löytyminen Liman ilmastokokouksessa vaikuttaa olevan vielä kaukana. Näin sanoo paikan päällä oleva kehitysyhteistyöjärjestö Kepan kehityspoliittinen asiantuntija Tuuli Hietaniemi.

KOHTI PARIISIA

Pariisissa järjestetään ensi vuonna 21. kansainvälinen ilmastokokous. Sen tavoitteena on sopia keinoista, jolla varmistetaan, ettei ilmasto lämpene yli kahta astetta esiteollisesta ajasta. Sopimus koskee vuoden 2020 jälkeistä aikaa.  
Viime vuonna Varsovan ilmastokokous päättyi laihoin tuloksin.   
Vuonna 2012 Qatarin Dohassa päätettiin, että teollisuusmaita koskevaa Kioton sopimusta jatketaan vuoteen 2020 saakka. Kokous toi muutoin vähän konkretiaa.  

Hänen mukaansa Afrikan ryhmä on sanonut, että se ei voi hyväksyä sopimusluonnosta. Maita hiertää, että luonnoksessa ei ole mainintaa kehitysmaiden saamasta ilmastorahoituksesta eikä ilmastokatastrofin runtelemien maiden auttamisesta, eli niin sanotusta loss and damage eli vahingot ja menetykset -rahoituksesta.

Myös Malesia on äänekkäästi vastustanut luonnosta, hän kertoo.

Myöskään EU ei ole luonnokseen kokonaan tyytyväinen, Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka kertoo. Silti unionin toive on, että se voitaisiin hyväksyä.

- Kokous on reilusti yliajalla. EU sanoi jo eilen, että nyt on kompromissien aika. Lähdetään siitä, että tämä teksti olisi hyväksyttävissä ja tämä kokous pitää saada päätökseen.

EU on tyytymätön muun muassa siihen, miten maiden tekemät päästötavoitteet arvioidaan. Kyse on siitä, että maat antavat alkuvuonna lupaukset omista tavoitteistaan. Luonnoksen mukaan lupausten teon jälkeen ei enää kovin tiukasti arvioida, riittävätkö lupaukset ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen vai pitääkö niitä koventaa.

Suomalaiset ympäristöjärjestöt pitävät julkaistua sopimusluonnosta jopa kehnona ja vesitettynä versiona.

Ilmastoneuvottelut ovat illalla Suomen aikaa jatkuneet Perun Limassa. Ne jäivät aamupäivällä tauolle, kun sopimusluonnos oli julkaistu.

Neuvotteluiden tavoitteena on päättää suuntaviivoista, joilla edetään kohti vuoden kuluttua Pariisissa järjestettävää ilmastokokousta.

 

Lue myös:

    Uusimmat