Ilmastonmuutos uhkaa ruuantuotantoa

Yksi ilmastonmuutoksen monista seurauksista on maailman ruokahuollon vaarantuminen. Hallitusten välisen ilmastopaneelin IPCC:n viime yönä julkistettu raportti ennakoi satojen pienenemistä, vesivarojen hupenemista ja konfliktien lisääntymistä.

- Jollei pystytä hillitsemään ilmastonmuutosta, niin yhä enemmän ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan niihin satoihin niin, että ne oikeasti alkavat pienentyä, vaikka käytössä on kaikki uudet teknologiat, arvio Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen (MTT) erikoistutkija Kaija Hakala.

Suomessa viljelyolot ainakin aluksi paranevat ilmaston lämpenemisen myötä. Monimutkaisempi kysymys on, voitaisiinko Suomessa tuotetulla ruualla ruokkia muuta maailmaa.

- Olisihan se hienoa jos oikeasti pystyttäisiin lähettämään ruokaa muualle, mutta siinä on aina se kysymys, että ruuasta jonkun pitäisi maksaa. Millä me ostetaan kehitysmaille ruokaa, kun jatkuvasti vähennetään kehitysapua, kyselee Hakala.

Jos ilmasto lämpenee yli 4 astetta, Suomessakin sadot alkavat pienentyä ja viljely vaikeutuu.

- Esimerkiksi ohran sato pienenisi, vaikka mitä tekisi, jos ilmasto lämpenee 4 astetta. Niin paljon ei saisi lämmitä, toteaa Hakala.

Suomen kaltaiset pohjoiset alueet lämpenevät maailman keskiarvoa enemmän. Maapallon keskilämpötilan nousu 2,5 asteella tarkoittaisi jo 4 asteen nousua Suomessa.

Ruokapula saattaa myös johtaa konflikteihin ja siirtolaisuuden kasvuun. Ihmiset pyrkivät muualle elinkelvottomiksi muuttuvilta alueilta.

- Emme voi ajatella vain omaa maatamme. Pitää ymmärtää, että ilmastonmuutoksen pahimmat vaikutukset kohdistuvat köyhiin maihin, muistuttaa Suomen ympäristökeskuksen tutkimusprofessori Tim Carter, joka on yksi tuoreen ilmastoraportin johtavista kirjoittajista.

Sekä sopeutumista että hillintää tarvitaan

Tutkijat muistuttavat, että ilmastonmuutokseen on sopeuduttava sen lisäksi, että sitä yritetään hillitä. Ilmastonmuutoksen vaikutukset näkyvät jo eri puolilla maapalloa.

- Ilmastonmuutos ei ole mikään tulevaisuuden visio. Elämme maailmassa, jossa ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat jo laajalle levinneitä ja jatkuvia. Näemme vaikutuksia päiväntasaajalta napa-alueille ja rannikoilta vuoristoon. Elämme jo maailmassa, jota ilmastonmuutos muuttaa, vakuutti IPCC:n varapuheenjohtaja Chris Field Japanissa aamuyöllä järjestetyssä tiedotustilaisuudessa.

Maailman ilmatieteen järjestön pääsihteeri Michel Jarraud huomautti tiedotustilaisuudessa, että todisteita on jo tarpeeksi.

- Meillä on niin paljon tietoa ja todisteita, ettemme voi enää jättää niitä huomiotta.

Ilmastopaneelin lääkkeet uhkaaviin ongelmiin ovat hiilidioksidipäästöjen vähentäminen ja sopeutuminen.

Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka sai valmiiksi ilmastonmuutoksen sopeutumisstrategian jo vuonna 2005.

- Hallituksilla on oltava suunnitelmat siitä, miten ilmastonmuutokseen sopeudutaan. Strategian laatiminen on yksi asia, mutta sopeutumisen toteuttaminen toinen. Edistystä on tapahtunut, mutta paljon on vielä tehtävää, kommentoi Tim Carter.

Ilmastopaneelin seuraava raportti julkaistaan kahden viikon kuluttua. Sen teemana on ilmastonmuutoksen hillintä.

 

Lue myös:

    Uusimmat