Ilmastonmuutos muuttaa EU:n rajoja

Euroopan unionin maantieteelliset rajat ovat muuttuneet ilmastonmuutoksen takia.

Unionin keskellä sijaitseva Sveitsi on päättänyt siirtää maansa etelärajaa, joka on yhteinen Italian kanssa. Sveitsin parlamentti päätti asiasta eilen.

Ilmaston lämpenemisen takia Alppien jäätiköt ovat sulaneet ja vetäytyneet lähellä Zermattia, joka sijaitsee yli puolitoista kilometriä merenpinnan yläpuolella.

Sveitsi ja Italia ovat linjanneet vuonna 1942, että maiden välinen raja kulkee jäätikön reunalla.

Jäätiköiden sulamisen myötä jäätikön reuna on siirtynyt merkittävästi. Eilisen päätöksen mukaan rajaa siirrettiin noin 150 metriä ylemmäs.

- Kun raja kulkee jäätikön reunalla, rajan on seurattava luonnon aiheuttamia muutoksia, Sveitsin ulkoministeriö kertoo Euobserver-verkkosivuston mukaan.

Runsaan sadan vuoden aikana jäätiköiden peittämät alueet ovat pienentyneet Länsi-Euroopassa 40 prosentilla, ja jäätiköiden sulamisen tahti vain kiihtyy. Joidenkin asiantuntijoiden mukaan Alppien jäätiköt ovat sulaneet lopullisesti vuoteen 2050 mennessä.

Maailman jäätiköt sulavat keskimäärin kolme prosenttia vuodessa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat