Ilmailulaitos: Euroopan lentoturvallisuus kohentunut

Ilmailulaitoksen lennonvarmistusosaston suunnittelupäällikön Markku Rikkisen mukaan Euroopan lentoturvallisuus on viime aikojen turmista huolimatta parantunut.

Rikkinen pitää turmia yksittäisinä tapahtumina, joiden perusteella ei voi tehdä pitkälle vietyjä päätelmiä turvallisuudesta.

-Yleisesti ottaen lentoturvallisuus on kohentunut jo senkin takia, että teknologia on koko ajan kehittynyt. Tämä on vähentänyt lennonjohtoon kohdistuvia paineita, Rikkinen sanoo.

Myöskään pätevistä lennonjohtajista ei ainakaan Suomessa tule pulaa. Rikkinen muistelee, että edelliselle kurssille pyrki 1700 alalle havittelevaa, joista 20-30 koulutetaan lennonjohtajiksi.

-Henkilökohtainen mielipiteeni on, että syyskuun 11. päivän tapahtumien ansiosta lennonvarmistus on saanut lisää aikaa. Kun liikennemäärät tuolloin putosivat, on nyt hyvää aikaa kehittää järjestelmät entistä parempaan kuntoon, Rikkinen uskoo.

Merkittävimpänä lentoturvallisuutta uhkaavana tekijänä Rikkinen pitää tulevaisuudessakin terroritekoja. Lennonvarmistus ja ilma-alusten teknologia sen sijaan ovat hänen mukaansa hyvällä tasolla.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat