Ilma lumesta sakeana - näkyvyys surkea etelässä

Pääkaupunkiseutu on parhaillaan rankan lumipyryn vallassa. Lunta tupruttaa sakeana, minkä vuoksi liikenne on erittäin suurissa vaikeuksissa. Helsingin seudun liikennelaitokselta kerrotaan, että keli on hyvin haasteellinen kaupunkiliikenteelle. Bussit ovat myöhästelleet eilen ja tänään.

- Eilen oli esimerkiksi Vuosaaressa tienpätkiä, joille ei päässyt ajamaan ollenkaan, kertoo liikenteen hankintapäällikkö Kimmo Sinisalo.

Runsas lumentulo vaikeuttaa lisäksi bussien käymistä pysäkeillä, kun aura-autot työntävät lunta tiensivuun.

- Voi olla myös niin, että bussi ei pääse ylös mäestä, Sinisalo jatkaa.

Palautetta satelee

Sinisalo kertoo, että viivästykset lisäävät myös asiakaspalautteen määrää.

- Se on ihan ymmärrettävää, että palautetta annetaan, kun tietoa viivästyksistä ei saada. Tiedottamisessa meillä olisi parantamisen varaa, Sinisalo tuumii.

Näkyvyys lähes nolla

Helsingin keskustassa parhaillaan liikkuva toimittajamme Aino Huilaja kertoo, että liikenne kulkee hitaasti, mutta mitään kaaosta ei ole päässyt syntymään. Sen sijaan näkyvyys on paikoin erittäin huono.

Lue myös:

    Uusimmat