Ilkka Kanervan poissaolo herättää huomiota eduskunnassa – kokoomuksessa odotetaan edustajan omaa ulostuloa

Eduskunnan pitkäaikaisimman kansanedustajan, puolustusvaliokunnan puheenjohtajan Ilkka Kanervan poissaolot ovat herättäneet huomiota. MTV Uutisten tietojen mukaan valiokunnan johtotyötä on jo järjestelty uusiksi.

Kokoomuksen kansanedustaja, 74-vuotias Ilkka Kanerva on ollut paljon poissa sekä eduskunnasta että laajemminkin julkisuudesta etenkin tämän vuoden aikana.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.

Kanervan poissaolo on kiinnittänyt huomiota, sillä puolustuspolitiikan asiantuntija ja arvovaltaisen valiokunnan puheenjohtaja olisi esimerkiksi kysytty haastateltava Ukrainan sotaan ja Suomen tuleviin turvallisuusratkaisuihin liittyen.

Puolustusvaliokunnan pöytäkirjojen mukaan Kanerva on ollut viimeksi läsnä valiokunnan kokouksessa 22. helmikuuta eli hieman yli kuukausi sitten.

MTV Uutisten tietojen mukaan asiaan on kiinnitetty huomiota myös kokoomuksen sisällä. Puolueessa odotetaan Kanervalta itseltään tarkempia tietoja tai mahdollista ulostuloa hänen tilanteestaan. MTV Uutiset ei tavoittanut Kanervaa kommentoimaan asiaa.

Puolustusvaliokunta on kokoustanut täysin toimintakykyisenä, ja Kanervan poissa ollessa kokouksia on johtanut varapuheenjohtaja Jari Ronkainen (ps.). Valiokunnan puheenjohtajistoon on nostettu myös kokoomuksen kansanedustaja Jukka Kopra.

Kopra vahvistaa puheenjohtajistojärjestelyn MTV Uutisille. Järjestely on Kopran mukaan tilapäinen, mutta toistaiseksi ei ole puhuttu siitä, kauanko Kopra jatkaa puheenjohtajistossa.

– Valiokunnalle valittiin tilapäinen varapuheenjohtaja, jos sattuisi käymään niin, että molemmat puheenjohtajat [Kanerva ja Ronkainen] ovat yhtä aikaa poissa. Valiokunnassa sovittiin, että allekirjoittanut nämä tarvittaessa hoitaisi, Kopra kommentoi MTV Uutisille.

Ilkka Kanerva on toiminut kansanedustajana vuodesta 1975 lähtien. Ministerinä hän on toiminut useaan otteeseen, ensimmäistä kertaa vuonna 1990.

Juttua täydennetty kello 16.02. Lisätty edustaja Kopran kommentti. Kello 16.29 lisätty poissaolotieto valiokunnan pöytäkirjoista.

Lue myös:

    Uusimmat