Ilkka Kanerva nauttii helteistä: En ole valittajavirsien esittäjä

Kansanedustaja Ilkka Kanerva ei jaksa marista ennätyshelteistä, vaan nauttii kuuman kesän säistä antaumuksella.

– En ole näiden valitusvirsien esittäjä, jotka valittavat kuumista oloista. Tottahan on, että tällaisilla helteillä on monella ihmisillä tuskaa ja vaivaa, mutta meillä normaaleilla taatelintallaajilla ei ole mitään hätää, Kanerva kertoo hyväntuulisenä Viihdeuutisille.

Kokoomuspoliitikko ei voi ymmärtää suomalaisia, jotka valittavat ensiksi 330 päivää kurjista oloista ja nyt kuumista kesäpäivistä.

– Aina pitää marista jostain. Itse olen tällaisen suhteellisuusteorian kannalla, joten nyt pitää nauttia näistä keleistä kun niitä on.

Vaikka eduskunta on ollut lomilla jo melkein pari viikkoa, on Kanervan kalenteri ollut sovittuja tapahtumia täynnä ja aikataulu pysynyt kiireisenä.

– Viime viikko meni Oslossa kokouksien merkeissä ja sen jälkeen on ollut useampi puhetilaisuus. Onneksi näin kesällä on hiukan väljemmät aikautaulut ja se viehättää minua juuri kesässä.

Suomen entinen ulkoministeri ehtii kesälomallaan kuitenkin nauttimaan myös Suomen suvesta. Auton nokka suunnataan myöhemmin tiistaina kohti Kustavin mökkiä, jossa Kanerva aikoo pulahtaa myös mereen vilvoittelemaan.

– Se on tekosyy, jos ei uskalla mennä uimaan, Kanerva sanoo napakasti.

Eduskunta palaa lomiltaan syyskuussa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat