Riitatilanne päättyi oudosti – mies hyppäsi auton alle, syyte kuljettajalle

Espoossa käräjäoikeus on ratkaissut poikkeuksellisen jutun, missä 22-vuotias mies oli saanut syytteen tapon yrityksestä. 

Syyttäjän mukaan mies oli ajanut tahallaan päin kadulla ollutta toista nuorta miestä. Käräjäoikeus kuitenkin hylkäsi kaikki syytteet ja katsoi, että toinen mies oli saattanut itse hypätä auton päälle. Rikostutkinnassa kuljettaja oli saanut useamman syytteen, joista ensisijainen oli tapon yritys.

Monimutkainen, useamman ihmisen sisällyttämä tapahtumasarja sai alkunsa Espoon Matinkylässä toissa vuoden elokuussa. 22-vuotias lohjalainen mies oli tullut Espooseen viemään kaverinsa juttelemaan tämän entisen puolison uuden miehen kanssa. Paikalla oli myös syyttettynä olleen lohjalaismiehen tyttöystävä, joka oli raskaana.

Tuomio-asiakirjat kertovat, että keskustelusta ei tullut mitään, vaan silminnäkijöiden mukaan kirkkonummelainen oli välittömästi yrittänyt käydä juttelemaan tulleen miehen kimppuun. Tämä juoksi karkuun ja kirkkonummelainen perään.

Ilmeisesti paikalla oli myös muita kirkkonummelaisen kavereita, sillätodistajakertomusten mukaan läheisestä autosta oli tällöin noussut mies pesäpallomailan kanssa.

Kuljettajana ollut lohjalainen pelästyi pesäpallomailalla lähestyvää miestä ja päätti ajaa kujalta pois. Hetken päästä kyytiin haettiin myös kirkkonummelaisen miehen kanssa juttelemaan alunperin tullut kaveri.

Kujalta poistuessa vastaan tuli kirkkonummelainen. Lohjalaisen ja kahden muun autossa olleen mukaan kuljettaja yritti väistää kadulla kohti tullutta kirkkonummelaista. Arvioiden mukaan lohjalainen olisi väistössä onnistunutkin, mutta kirkkonummelainen hyppäsi auton päälle. Iäkkään auton tuulilasi särkyi ja konepeltiin tuli vaurioita.  

Kolmikon mukaan kirkkonummelaisen tavoite ei ollut särkeä autoa tai vahingoittaa itseään, vaan tavoittaa vihamiehensä autossa. Törmäyksen voimasta mies kuitenkin tuupertui asfaltille. Asiakirjan mukaan autossa olleet eivät uskaltaneet jäädä katsomaan vaurioita, vaan soittivat hätäkeskukseen. Autossa olijat odottivat poliisien tuloa parin sadan metrin päässä.

Oikeudessa lohjalainen kiisti kaikki syytteet ja vetosi siihen, että yritti poistua paikalta. Lisäksi hän kertoi, ettei edes tuntenut kirkkonummelaista. Syytetyn raskaana ollut tyttöystävä ja ystävä, joka kirkkonummelaisen kanssa oli riitautunut, toistivat saman kertomuksen. Lisäksi tapauksella oli täysin ulkopuolinen todistaja, joka ei ollut kuitenkaan nähnyt itse törmäystä.

Oikeus uskoi syytettyä, sekä hänen puolestaan todistaneita. Oikeus "ei pidä mahdottomana, että asianomistaja olisi itse hypännyt tuulilasin päälle oikea kylki edelläi. Asianomistaja sai kuitenkin tapahtumasarjassa aivovamman ja oli vuoden 2015 lopulla jopa työkyvytön.

Eilen julistettu tuomio ei ole vielä lainvoimainen. Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Juttua ja otsikkoa täsmennetty klo 13:46

Lue myös:

    Uusimmat