IL: Suomi harkitsi Neuvostoliiton joukkojen kauttakulun sallimista – pelättiin ydinaseita

Suomi harkitsi Neuvostoliiton joukkojen ja aseiden kauttakulun sallimista vuonna 1991, kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan Saksa tunnusteli Suomelta salaisesti lupaa Neuvostoliiton aseille ja sotilaille kauttakulkuun, kun niitä kotiutettiin Itä-Saksasta.

Iltalehden mukaan Suomi kieltäytyi sotilaskuljetuksista turvallisuussyistä.

Puolustusministeriö pelkäsi, että joukoilla on mukana ydinaseita ja kemiallisia aseita. Suomella ei olisi ollut minkäänlaista suojaus- ja pelastusosaamista, jos asekuljetuksissa olisi tapahtunut onnettomuus.

Sotilasjohtajat pitivät riskinä myös sitä, että vieraita sotilaita voisi yrittää loikata kauttakulun aikana Suomeen.

Iltalehden mukaan Suomi oli kuitenkin vastannut Saksalle harkitsevansa sotilaskuljetusten sallimista. Saksassa oli tuolloin 380 000 neuvostosotilasta.

Ehdotus oli, että joukot sekä niiden sotavarusteet ja rakennustarvikkeet olisi kuljetettu Saksan satamista Hankoon, Kotkaan ja Haminaan. Niistä matka olisi jatkunut rautateitse itärajan yli.

Neuvostoliiton piti kotiuttaa sotilaansa aseineen Saksan jälleenyhdistymissopimuksen perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat