IL: Seksikauppa kukoistaa Suomen MM-rallissa

Lukuisat maksullista seksiä tarjoavat naiset suuntaavat Jyväskylään ja Lahteen viihdyttämään rallikansaa. Asiasta kertoo Iltalehti.

Lehden mukaan kahdella Suomen suosituimmalla seksi-ilmoitussivustolla on kymmeniä tuoreita ilmoituksia, jotka koskevat kyseisiä rallipaikkakuntia.

Osa ilmoituksen jättäneistä naisista kertoo saapuvansa paikalle nimenomaan MM-rallin vuoksi.

Iltalehden haastattelema seksipalveluja kauppaava alle kolmikymppinen nainen kertoo, että Jyväskylään on hänen lisäkseen saapumassa useampi ennalta tuttu tyttö. Hän sanoo, että paikalla on paljon miehiä, mutta myös tuttujen tyttöjen kanssa ehtii viettää iltaa.

Tuttu ilmiö

Keski-Suomen poliisin rikoskomisario Sami Salo sanoo lehdelle, että kyseessä on poliisille tuttu ilmiö. Hänen mukaansa yleisötapahtumat vetävät tällaisia lieveilmiöitä puoleensa.

– Olemme saaneet muutamana viimeisenä vuotena vihjeitä asiasta, mutta ei tämä ole sellainen ilmiö, mikä olisi nostanut päätään ylitse muiden, Salo sanoo.

Suomen laissa seksin ostaminen on kiellettyä parituksen tai ihmiskaupan uhrilta. Järjestyslain mukaan seksuaalipalvelujen tarjoaminen ja ostaminen ovat kiellettyjä julkisella paikalla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat