IL: Rakastunut Erja Häkkinen avautuu suhteestaan

Mika Häkkisen entinen vaimo Erja Häkkinen kertoo Iltalehdelle suhde-elämästään.

Monacossa asuva Erja Häkkinen kertoo lehdelle seurustelevansa 52-vuotiaan Helsingissä asuvan elokuva-alan ammattilaisen kanssa. Elämä rakastuneella naisella sujuu mainiosti.

– Tällä hetkellä vain tuntuu siltä, että kaikki on hyvin. Olen saanut energiaa ja voimaa mennä eteenpäin, hän kertoo Iltalehdelle.

Bhutanissa lokakuun lopulla 50-vuotisjuhliaan viettävä Häkkinen kertoo lehdelle, että hän tekee aikataulunsa lapsiensa mukaan. Hän kertoo, että lapset viettävät enimmäkseen aikaa hänen luonaan Monacossa ja isä Mika Häkkinen ottaa lapset luokseen, kun töiltään kerkiää. Kahden lapsen äiti onkin saanut parisuhteesta lisäenergiaa arkipäivään.

– Yksin puurtaessa on aina sortumisen vaara, jaksaako sitä, mutta rakkaus antaa varmuutta. On ihana tietää, että takanani on oikeasti minusta ja asioistani välittävä ihminen, hän sanoo Iltalehdelle.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat