IL: Postinjakajan kirjeet vietiin: Varkaus kävi ilmi, kun tuntematon mies soitti Anna-Liisalle – Posti ei ilmoittanut, vaikka tiesi rikoksesta

Posti ei ilmoittanut alueen asukkaille, vaikka tiesi postivarkaudesta, uutisoi Iltalehti.

Helsingin Munkkiniemessä asuva Anna-Liisa sai tietää sekä omien että koko taloyhtiön postien joutuneen pitkäkyntisen käsiin, kun tuntematon mies soitti ja ilmoitti löytäneensä ne kalliolta.

– En ollut kotona, joten tämä ystävällinen henkilö toi postit oveni eteen. Nyt olen niitä kuivatellut. Ohikulkija oli löytänyt kasan posteja, esimerkiksi aikakausilehtiä, joulukortteja ja tiliotteeni, yhteensä posteja oli arviolta 1-2 kiloa, Anna-Liisa kertoo Iltalehdelle.

Postinjakaja teki ilmoituksen esimiehelleen postivarkaudesta, mutta Posti ei ilmoittanut siitä alueen asukkaille. Anna-Liisa sanoo olleensa Postiin yhteydessä asian tiimoilta, muttei ole saanut yhtiöltä vastausta.

Lue myös:

    Uusimmat