IL: Ojasta löytynyt Keitlin-tyttö meni ekaluokalle – "Paras tunti on välitunti"

Erittäin vaikeasti polkupyöräturmassa kesällä loukkaantunut Keitlin Muuga on aloittanut peruskoulun.

Iltalehden haastattelema Keitlin on päässyt osallistumaan jo esimerkiksi pallonheittokisaan.

Keitlin pyöräili Kauhavan Kortesjärvellä kaverinsa luota kotiin ja kaatui pyörällä ojaan. Tytöllä oli pyöräilykypärä, mutta se ei estänyt häntä saamasta kallonpohjan murtumaa, nenämurtumaa ja aivoverenvuotoa.

Keitlinin perhe etsi tyttöä yli tunnin. Sen jälkeen haettiin apua palokunnalta. Tytön olinpaikan ojan pohjalla ilmoittivat tämän ystävät.

Keitlin vietti parisen kuukautta Tampereen yliopistollisessa sairaalassa. Ensimmäiset viisi vuorokautta olivat kriittisimmät.

Tyttö kotiutui elokuun alussa. Hän saa lehden mukaan fysio-, toiminta- ja puheterapiaa sekä käy psykologilla.

Äiti Heddy Muuga kertoo lehdessä, että Keitlin on tomera ekaluokkalainen ja voi osallistua kaikkiin muihin aineisiin paitsi liikuntaan.

Tasapainohäiriö estää liikuntaan osallistumisen, puhe tulee vielä hieman hitaasti ja oikeassa kädessä on osittaista toimimattomuutta.

– Paras tunti on välitunti. Silloin saan olla kavereiden kanssa, iloinen Keitlin sanoo.

Tyttö pääsi mukaan koulun pallonheittokilpailuun. Eniten harmitti, kun pituushyppy piti jättää väliin.

Äidin mukaan Keitlin ei halua käydä turman tapahtumapaikalla.

Lue myös:

    Uusimmat