IL: Nuoripari takoi rahaa kymmenillä nettihuijauksilla

Helsingin poliisi tutkii laajaa huijaussarjaa, jossa asiakkaat ovat maksaneet nettiostoksensa etukäteen, mutta jääneet ilman ostamaansa tuotetta, kertoo Iltalehti.

Poliisin mukaan myynnissä on ollut niin kännyköitä, pelikonsoleita kuin lastenvaunujakin. Tuotteita on kaupiteltu edulliseen hintaan.

Poliisi epäilee nuorta naista ja hänen miesystäväänsä noin 70 petoksesta, mutta jutun tutkimukset ovat vielä kesken. Heidän epäillään hankkineen kaupoilla useiden tuhansien eurojen tulot.

- He ovat myöntäneet teot. Motiivikseen he ovat kertoneet helpon rahan saannin, komisario Outi Petersohn Helsingin itäisestä poliisipiiristä sanoo.

Poliisi on määrännyt tekijät matkustuskieltoon.

Useita tutkinnassa

Itäisellä poliisipiirillä on parhaillaan tutkittavana useita nettihuijaussarjoja, joissa epäiltyjen petosten määrä nousee yhteensä satoihin.

- Nettihuijauksia tekevät tyypillisesti noin 20-vuotiaat nuoret, jotka ovat huomanneet, kuinka helposti netin kautta pystyy huijaamaan rahaa. He veivaavat näitä juttuja lähes työkseen. Myynnissä voi olla ihan mitä tahansa, Petersohn sanoo.

Hän korostaa, että huijauksista jää kuitenkin helposti kiinni.

- Kun netissä seikkailee, sinne jää aina jälki, joka on selvitettävissä, Petersohn huomauttaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat