IL: Kuristajakäärme seikkaili vieraalla parvekkeella

Kotkalaisen kerrostalon asukas koki elämänsä yllätyksen lauantaina aamuyöllä Hovinsaaren kaupunginosassa. Ensimmäisessä kerroksessa asuva mies oli herännyt parvekkeelta kuuluneeseen kolinaan ja mennyt katsomaan, mistä ääni lähti. Parvekkeella lymyili vajaan metrin pituinen, oranssiraitainen käärme.

Viljakäärmeeksi paljastunut kaveri lähti Kotkan palolaitoksen pelastajien matkaan. Asemamestari Juha Säämänen kertoo Iltalehden verkkosivuilla, että pyydystäminen sujui mallikkaasti. "Tumpiksi" ristitty käärme vietti loppuyön paloasemalla kannellisessa ämpärissä.

Oikea omistaja löytyi kaikkien onneksi heti seuraavana iltapäivänä. Helpottunut Riku Halttunen olikin jo ehtinyt pelätä pahinta. Se, miten "Tumppi" – oikealta nimeltään Rasputin – pääsi karkuun on Halttusellekin mysteeri.

- Huomasin vain eräänä aamuna, että terraario on tyhjä. Kansi oli täysin paikoillaan eikä kannessa ollut minkäänlaisia reikiäkään. Kai se on siitä jotenkin luikerrellut.

Ilmeisesti Rasputin oli poistunut toisessa kerroksesta sijaitsevasta asunnosta avonaisen parvekkeen oven kautta. Karkuteillä matelija ehti olla melkein neljä viikkoa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat