Mainos

IL: Juottivat lapselle olutta ja lukitsivat yöksi huoneeseen – äidille ja isäpuolelle vankeutta

Oikeuden mukaan lapsen äiti oli laiminlyönyt tyttären hoidon. Isäpuoli oli lyönyt tyttöä, repinyt tätä hiuksista ja ainakin kerran juottanut tytölle väkisin olutta. Asiasta uutisoi Iltalehti.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi vuonna 1985 syntyneen äidin ja vuonna 1981 syntyneen isäpuolen kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä ja törkeästä vapaudenriistosta.

Iltalehden mukaan pariskunta oli yhdessä ja erikseen pahoinpidellyt tapahtumien aikana 2-9 -vuotiasta naisen tytärtä. Isäpuoli oli lyönyt tyttöä, repinyt hiuksista sekä ainakin kerran juottanut tälle olutta. Äiti oli puolestaan lyönyt tyttö ja tehnyt tälle psyykkistä väkivaltaa. Myös lapsen hoito oli laiminlyöty. Esimerkiksi lapsen hampaita ei oltu hoidettu kunnolla.

Lapsi oli jätetty myös yksin niin, ettei tämä päässyt koulun jälkeen kotiin, vaan oli joutunut odottamaan pitkiä aikoja rappukäytävässä. Tyttö oli myös lukittu samaan huoneeseen yöksi nuoremman siskonsa kanssa. Lapset pääsivät pois huoneesta vasta aamulla. Tuona aikana he eivät päässeet vessaan tai saaneet ruokaa.

Iltalehden mukaan äiti ja isäpuoli aikovat valittaa tuomiostaan hovioikeuteen. 

 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.