Mainos

Ikea avasi uuden Mega-keskuksen Moskovassa

Kiista nosti vahvasti esiin kulttuurierot länsimaisten yritysten ja venäläisviranomaisten välillä.

Ikean ostosparatiisin avajaisia piti juhlistaa jo joulukuun alussa, mutta ovet pysyivät visusti lukittuina. Paikallishallinnon mukaan parkkipaikan liepeillä oli kehnosti suojattu kaasuputki. Verukkeita, vastasi Ikea, ja vihjasi vaatimuksiin lahjuksista.

Tilanne laukesi, kun yhtiö valitti Moskovan kuvernöörille ja samanaikaisesti lahjoitti miljoona dollaria alueen nuorisourheilulle.

Asiantuntijat muistuttavat, että kuilu idän ja lännen bisneskulttuureiden välillä on yhä mittava. Toisaalta kasvumarkkinoilta ei saisi myöhästyä, muistuttaa pääanalyytikko James Fenkner Troika Dialoguesta:

- Venäjä on kulkenut pitkän tien 13-14 vuodessa, mutta paljon on vielä tehtävää, ehdottomasti. Yritysten vain on osattava hillitä itsensä, kuitenkaan pelkäämättä investoimista tänne. Arviomme mukaan Venäjällä on vielä huikeita mahdollisuuksia, varsinkin vähittäiskaupassa.

Ikean kauppakeskus kuvaa hyvin näitä mahdollisuuksia. 25:n hehtaarin kompleksissa toimii 250 liikettä, niiden joukossa Seppälä ja Stockmann.

(MTV3)

(Kauppalehden talousuutiset 16.12.2004)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.