Ike-myrsky hurjistunut erittäin vaaralliseksi

Hirmumyrsky Ike on voimistunut erittäin vaaralliseksi neljännen luokan hurrikaaniksi viisiportaisella asteikolla.

Yhdysvaltojen kansallisen hurrikaanikeskuksen mukaan on mahdollista, että Ike voimistuu edelleen ennen iskeytymistään Kuubaan joko yöllä tai varhain huomisaamuna.

Hurrikaanikeskus varoittaa, että Ikesta saattaa muodostua hurrikaanikauden tähän mennessä tuhoisin myrsky. Myrskytuulet ovat puhaltaneet voimakkaimmillaan 145 kilometriä tunnissa Bahamasaarten eteläpuolella.

Iken ennustetaan tuovan uusia rankkasateita myös Haitiin, missä viime viikkojen hirmumyrskyt ovat aiheuttaneet laajaa tuhoa.

Hanna saavuttanut Yhdysvaltain rannikon

Hirmumyrsky Hanna saavutti varhain eilen Suomen aikaa Yhdysvaltain itärannikon. Hannan varalta on ryhdytty hätätoimiin ja evakuonteihin laajalla alueella Etelä- ja Pohjois-Carolinassa sekä Virginiassa.

Trooppiseksi myrskyksi tyyntyneen Hannan ei enää Yhdysvalloissa uskota aiheuttavan yhtä vakavia tuhoja kuin Karibialla.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat