Ikääntyvät työelämässä entistä pidempään

Ikääntyvät pysyvät aiempaa kauemmin työelämässä ja eläkkeelle siirrytään myös aiempaa myöhemmin.

Kansallisen ikäohjelman seurantaraportin mukaan laskennallinen eläkkeelle siirtymisikä nousi viime vuonna 59 vuoteen, ensi kertaa koko 90-luvulla. 50-64-vuotiaiden työllisyysaste on nykyään lähimpänä 1990-luvun laman edeltänyttä tilannetta. Etenkin naisten työllisyys on kohentunut.

Ikääntyneiden asemaa työmarkkinoilla leimaa kuitenkin edelleen se, että 60-64-vuotiaista valtaosa, 80 prosenttia, on eläkkeellä tai muusta syystä työelämän ulkopuolella. Ikääntyneiden eläkkeellä olo Suomessa paljon yleisempää kuin muissa Pohjoismaissa. Työttömyys yleistyi 55-59-vuotiaiden ryhmässä vuosikymmenen alun taantuman aikana ja jäi korkealle tasolle.

Osa työttömistä odottaa työttömyyseläkepäätöstä, osa pyrkii takaisin työelämään. Kansallisen ikäohjelman seurantaraportti jätettiin perjantaina sosiaali- ja terveysministerille, peruspalveluministerille ja työministerille. Ikäohjelma perustuu hallituksen periaatepäätökseen, joka tähtää ikääntyvien pysyttämiseen työelämässä.

Työvoimapula odotettavissa

Seurantaraportissa selvitetään viime vuoden kehitystä, joka on asiantuntijaryhmän puheenjohtajan Matti Sihton mukaan ollut myönteinen. Yhden vuoden aikana tapahtunut myönteinen kehitys ei ole kuitenkaan kyennyt muuttamaan perustilannetta.

Ikääntyvien työhön osallistuminen on nuorempia ikäryhmiä selvästi vähäisempää. Väestö kasvaa raportin mukaan tulevina vuosina merkittävästi juuri näissä yli 55-vuotiaiden ikäryhmissä, joissa työssäkäynti on vähäisempää. Tämä merkitsee eläkekustannusten kasvua. Tilanteen pelätään johtavan myös työvoimapulaan, mikä haittaisi talouden kasvua.

Esimerkiksi suurten ikäluokkien tulo 50-59-vuotiaiden ikäryhmään merkitsee työvoimapulaa, varsinkin jos talous vähänkin kasvaa, arvioi työministeriön neuvottelevana virkamiehenä työskentelevä Sihto.

Osa-aikaeläkettä yhä useammalle

Osa-aika eläkettä saa yhä useampi.

Ikääntyvät jakaantuvat työllisyystilanteensa mukaan kahtia. 45-54-vuotiaiden työllisyys on yksi eri ikäryhmien parhaita. Sen sijaan 55-64-vuotiaiden, ikääntyneiden, työllisyys on kehnoin. Työelämästä lähteminen yleistyy 55:stä ikävuodesta lähtien. Kun 50-vuotiaista oli vuoden 1998 lopussa töissä lähes 80 prosenttia,

58-vuotiaista oli alle 50 prosenttia ja 64-vuotiaista enää 10 prosenttia. Viime vuosikymmenen loppua leimasi osa-aikaeläkkeensaajien määrän nopea kasvu. Vuonna 1997 heitä oli alle 7000 ja viime vuonna jo 18400. Osa-aikaeläke on käytetyin 55-50-vuotiaiden ryhmässä. Osa-aikaeläkkeen saavien määrä on kuitenkin vielä vaatimaton, kun sitä verrataan omaa eläkettä saavien määrää. Omaa eläkettä saavia 55-64-vuotiaita oli viime vuoden lopussa 290000 henkilöä.

Työn rasittavuus kasvanut


Ikääntyvillä on nuoria enemmän sairauksia, mutta ne eivät yleensä haittaa työntekoa. Ikääntyneet arvioivat kuitenkin muita ikäryhmiä selvästi useammin, että he eivät jaksa nykyisellä työpaikallaan terveydellisistä syistä. Ikääntyvät arvioivat muiden ikäryhmien tapaan, että työn rasittavuus on kasvanut 1990-luvulla. Etenkin ikääntyvät miehet, sekä 45-54- että 55-64-vuotiaat, kokevat työtahdin kiihtyneen ja työn henkisen ja fyysisen rasittavuuden lisääntyneen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat