Ikaalisten ampuja sai aseensa takaisin poliisilta viime viikolla

Ikaalisten eilisen ampumistapauksen taustalla oli eroprosessi, kertoo poliisi. Poliisin mukaan tutkinnassa on varmistunut, että perheen isä surmasi eilen avovaimonsa ja poikansa ja sen jälkeen itsensä.

Poliisin mukaan perheen isä oli uhannut avovaimoaan jo aeimmin.

Perheen äiti ja poika muuttivat toiseen asuntoon Ikaalisissa maaliskuun lopussa. Äiti oli ilmoittanut eroaikeistaan maaliskuun loppupuolella. Silloin mies kävi naiseen käsiksi ja uhkaili häntä. Poliisi alotti tutkinnan uhkauksesta.

Poliisin mukaan riidan yhteydessä aseita ei ollut esillä. Poliisi kävi kuitenkin tapahtumapäivän iltana asunnolla ja otti miehen aseet turvaamistoimenpiteenä väliaikaisesti haltuun.

Mieheltä otettiin metsästysaseet aiemmin pois

Riidan jälkeisenä päivänä nainen perui kuulustelussaan kaikki vaatimuksensa miestä kohtaan, joten syyttäjä teki päätöksen olla syyttämättä epäiltyä.

Pirkanmaan poliisilaitoksen lupahallinto päätti viime viikolla palauttaa miehelle tämän luvalliset aseet. Miehelle annettiin kuitenkin varoitus.

Ampujaksi epäillyllä miehellä on ollut luvallisia metsästysaseita yli 15 vuoden ajan. Poliisin mukaan hänellä on luvat kahteen haulikkoon, kivääriin ja pienoiskivääriin.

Ampumisesta ilmoitti poika

Ampumisesta ilmoitti hätäkeskukseen poika, jota isä oli ampunut.

Poliisin mukaan teon yhteydessä ammuttiin useita laukauksia kiväärillä ja haulikolla. Päihdyttävillä aineilla ei ole ollut osuutta asiaan.

(MTV3)

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat