Iiro Viinanen Irlannille: Otan osaa

Irlannin pankkikriisi herättää muistoja entisessä valtiovarainministerissä Iiro Viinasessa, joka yritti 90-luvun alussa pitää Suomen pään pinnalla hermostuneilla lainamarkkinoilla.

- Olen seurannut tilannetta suurella mielenkiinnolla ja voin sanoa, että otan osaa, Lahdessa nykyään asuva Viinanen hymähtää.

Viinanen sai kansan vihat päälleen, kun hän runnoi läpi rajuja säästöjä. Leikkauksia vaatineet kansainväliset rahanlainaajat mätkäisivät Suomen valtion lainoille hurjia korkoja.

- Kovin tutuilta tuntuvat nuo Kreikan ja Irlannin lainakorot. Kyllä se meilläkin kaksinumeroinen luku oli ja jokainen äännähdys täällä eduskunnassa toi aina kymmenyksiä lisää, Viinanen muistelee.

- Nyt nämä Kreikan tapahtumat ovat avanneet suomalaisten silmiä ymmärtämään, että ehkä sittenkin oli pakko tehdä niitä ratkaisuja, joita kovan kritiikin alla jouduttiin tekemään.

Viinanen pitää tärkeänä, että rajusti velkaantuneilla kriisimailla on nyt EU:n turvanaan.

- Silloin 90-luvun alussa meillä ei ollut EU:ta tukena. Luottamus tuli tai ei tullut hallituksen ja eduskunnan päätöksillä.

Nykyisen hallituksen talouspolitiikalle Viinanen antaa hyvän arvosanan - tosin velkaantuminen pitäisi pysäyttää nopeasti. Erityisesti kokoomusministeri Jyrki Katainen saa kehuja entiseltä kokoomusministeriltä.

- Kyllä minä olen ihaillut hänen työtään. Hän on määrätietoinen ja osaava kaveri. Kunpa vain kaikki kumppanit hallituksessa olisivat samalla liinjalla eikä lupaamassa lisää menoja, niin asiat olisivat paljon paremmin, Viinanen muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat