Mainos

Ihosyövistä tulossa kansantauti

Ihosyövät ovat elintasotauteja, joiden märään kasvu johtuu mm. ulkomaanmatkailun lisääntymisestä.

Ihosyöpien räjähdysmäinen kasvu antaa aiheen kutsua niitä jo kansantaudeiksi. Viime vuonna syöpärekisteriin ilmoitettiin 8 000 uutta tapausta, kertoo HUS:n ylilääkäri Olli Saksela Itä-Suomen lääkäripäivillä.

Ihosyöpien määrän kasvu johtuu ulkomaan matkailun lisääntymisestä ja väestön ikääntymisestä.

- Toisaalta käyttöön on saatu uusia hoitomenetelmiä, jotka ovat kosmeettisesti leikkausta parempia. Ne perustuvat paikallisesti käytettyjen lääkeaineiden ja valoaktiivihoidon vaikutuksiin, Saksela sanoi Kuopiossa keskiviikkona.

Uusimmat hoitomuodot tehoavat sitä paremmin, mitä aiemmin diagnoosi tehdään. Ihosyövistä melanooma on vaarallisin, ja ellei sitä hyvissä ajoin todeta, se on tappava. Suurin osa ihosyövistä on tyvisolusyöpiä. Okasolusyöpää esiintyy jonkin verran enemmän kuin melanoomaa. Uudet hoitomuodot tehoavat parhaiten tyvi- ja okasolusyöpiin.

Melanoomien määrä uhkaa kaksinkertaistua ja okasolusyöpien määrä lisääntyä 70 prosentilla vuoteen 2015 mennessä vuosisadan alusta.

Ihosyövät on elintasotauteja, jotka aiheutuvat pitkäaikaisesta auringonotosta. Riskiryhmänä ovat etenkin vaaleaihoiset. Nykyisin jo nuorilla on myös riski sairastua melanoomaan, jos iho on lapsena palanut usein.

(MTV3-STT)

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.