Ihosyövät yleistyvät väestön ikääntyessä

Ihosyöpä on viime vuosina yleistynyt Suomessa. Ihosyöpätapausten määrän kasvu johtuu ennen kaikkea väestön ikääntymisestä.

- Ihosyöpätapaukset tulevat useimmiten ilmi ihmisten ikääntyessä. Tämä näkyy myös meidän asiakaskunnassamme, kertoo erikoissairaanhoitaja Riitta Matinlompolo Iholiiton Rovaniemen Ihopisteestä.

Matinlompolon mukaan UV-säteily on Suomessa merkittävin ihosyövän aiheuttaja.

- Me suomalaiset olemme vaaleaihoisia, ihomme palaa herkästi ja sen vuoksi vaurioituu, Matinlompolo sanoo.

Auringon UV-indeksi on korkeimmillaan keskipäivällä, joten auringonottoa pitäisi välttää puolenpäivän aikaan. Auringossa iho kannattaa suojata aurinkosuojavoiteilla ja tarvittaessa vaatteilla. Pää tulisi suojata hatulla ja silmät aurinkolaseilla. Erityisesti perheen pienimpien iho kannattaa suojata kunnolla, sillä lasten iho palaa herkästi.

Aurinko polttaa myös pilven takaa

Veden äärellä auringon polttava vaikutus voimistuu.

- Auringonsäteet heijastuvat vedestä ja moninkertaistavat UV-säteilyn määrän. Veden äärellä aurinko ottaa ihoon yllättävän herkästi ja petollisesti, Matinlompolo huomauttaa.

Vaikka aurinko peittyisi pilvien taakse, ihmisen iho ei silti ole suojassa auringolta. Matinlompolo muistuttaa, että pilvet eivät kokonaan suodata UV-säteilyä.

- Auringonsäteet tunkeutuvat myös pilvien läpi, ja iho ruskettuu.

Auringon haittavaikutuksilta voi yrittää suojautua vaatevalinnoilla. Aurinkoon kannattaa varustautua puuvillaisilla, hengittävillä vaatteilla.

- Jos on todella herkkäihoinen, kannattaa harkita UV-suojatekstiilejä. Niitä saa myös Suomesta, Matinlompolo kertoo.

Jos iho kaikesta huolimatta pääsee palamaan, sitä kannattaa viilentää.

- Kortisonivoiteella iho rauhoittuu.

Lue myös:

    Uusimmat