Ihosyöpä yleistyy - nuoruuden auringonotto kostautuu nyt

Ihosyöpien määrä jatkaa Suomessa yhä kasvuaan. Melanoomaan sairastui toissa vuonna noin 700 suomalaista, mikä oli syöpäjärjestöjen mukaan noin 10 prosenttia edellisvuotta enemmän.

Melanooman kehittyminen vie usein kymmeniä vuosia. Siihen sairastutaan keskimäärin 60-vuotiaana. Syöpäjärjestöjen mukaan ihosyöpien määrän lisääntyminen selittyy suurelta osin sillä, että suuret ikäluokat ovat tulossa siihen ikään, että syöpää esiintyy.

– Joskus parikymmentä vuotta sitten auringonottokäyttäytyminen tulee näkyviin nyt melanooman osalta, eli miten on nuoruudessaan ottanut aurinkoa. Elämänikäinen auringonottaminen näkyy myös muiden ihosyöpien kannalta, kertoo Syöpäjärjestöjen ylilääkäri Matti Rautalahti.

Yhdeksän kymmenestä melanoomasta voitaisiin estää, jos iho suojattaisiin auringolta. Rautalahti muistuttaa, että ihosyövän ehkäisy on yksinkertaista: tulee välttää ihon polttamista ja olemista auringossa pahimpaan aurinkoaikaan, eli yhdentoista ja kolmen välillä päivällä.

– Tuoreen tutkimuksen mukaan ihmiset pitävät yhä ruskettunutta ihoa hyvännäköisenä ja terveyteen liittyvänä - vaikka tietävät, että ruskettaminen auringossa voi olla vaaralistakin. Voi olla, että ihosyöpätilanne on sama vielä kymmenien vuosienkin päästä, jos ihmiset eivät malta ottaa aurinkoa maltilla, Rautalahti sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat