Iholla-ohjelmasta tuttu pariskunta erosi – "Jäi vain pelkät kuoret"

AVA-kanavalla nähdyn Iholla-sarjan toiselta tuotantokaudelta tuttu pari erosi vuoden alussa.

Iholla-sarjasta tuttu Esko ja tämän avovaimo Karoliina ovat eronneet. Pariskunta paljasti asian blogissaan.

– En olisi koskaan halunnut, että elämäni olisi kirjoitettu näin. Sisältö hävisi. Jäi vain pelkät kuoret, Esko toteaa blogipostauksessa.

Karoliina käy läpi tekstissä pariskunnan rakkaustarinan syttymisestä surulliseen eroon asti.

– Esko ja minä tapasimme miltei tasan seitsemän vuotta sitten. Ihastuimme aivan ensimmäisesta silmäyksestä, rakastuimme viikossa. Ensitreffit kesti kaksi vuorokautta, ensimmäinen yhteinen matka varattiin kuukauden tuntemisen jälkeen. Juostiin sateessa, suudeltiin porttikongissa. Oltiin kuin elokuvassa. Vaan kun oikea elämä ei ole elokuvaa.

– Oikeassa elämässä on likasukkia, huonosti nukuttuja öitä, stressiä, huonoja aamuja ja naamoja. Ja arkista keskustelua, vastuunjakoa. Arki on arkea, mutta arjessa – niissä pienissä teoissa ja tekemättä jättämisissä – suuret sanat, hienot lauseet ja arvot lopulta punnitaan.

Karoliinan suuri haave oli perustaa perhe. Kaikki ei kuitenkaan mennyt suunnitelmien mukaan.

– Ura ja aivan kaikki muu on tullut perhehaaveen jälkeen. Vasta kauan sen jälkeen. Tänä iltana minä kuitenkin kömmin ihan uudenlaiseen kotiin ja petiin. Täällä ei asu suurperhe, ei edes toive siitä. Täällä asuu kaksi naista. Minä ja se viisivuotias.

– ”Me erotaan isin kanssa”, lausuttiin vuoden alussa. Nyt ollaan tässä. Vielä jalka ja mieli kiinni vanhassa, mutta katse. Katse on kohti tulevaa ja toivoa. Ehkä kevätaurinkoa.

Lue koko blogipostaus täällä.

Lue myös:

    Uusimmat