Iho muistaa jokaisen UV-säteen

Futureimagebank

Ihosyövät ovat lisääntyneet Suomessa. Ihosyöpien lisääntyminen johtuu väestön vanhenemisesta, sillä yleisimmät ihosyövät tulevat useimmiten yli 70-vuotiaille.

Rovaniemen Ihopisteen johtava hoitaja Tuula Kokkonen kertoo, että iho muistaa kaikki elämän aikana saadut ultraviolettisäteet. Ihon palaminen on aina riski myöhemmälle ihosyövän kehittymiselle.

- Näin ollen vanhemmalla iällä eli noin 60-80-vuotiailla ihosyöpiä ilmaantuu enemmän. Myöhemmällä iällä tyvisolusyöpä ja okasolusyöpä ovat yleisiä.

Ihosyövistä tunnetuimpaan - melanoomaan - voi sairastua nuorenakin, sillä sitä aiheuttaa erityisesti altistuminen auringon uv-säteilylle.

- Lapsesta asti kannattaa suojautua ultraviolettisäteilyltä ja nimenomaan ihon palamiselta.

Vielä esimerkiksi 70-luvulla lapsia ei suojattu auringolta, toisin kuin nykyään, jolloin kaupoissa myydään suojakertoimilla varustettuja aurinkovoiteita ja jopa pitkälahkeisia uimapukuja. Kokkosen mukaan lapsia onkin vasta viime vuosina alettu suojata auringon haittavaikutuksilta.

- Nykyään painotetaan sitä, että alle 2-vuotiaan lapsen ei kannata oleskella auringossa ollenkaan. Sitä vanhempien lasten on syytä pysytellä varjossa ja suojata vaatteilla auringonsäteiltä, opastaa Kokkonen.

Valistus on Tuula Kokkosen mielestä auttanut siihen, että auringon ottaminen ei ole enää muodissa. Harva käy enää solariumissa.

Ihosyöpä on ongelmallinen sairaus siinä mielessä, että sitä on vaikea havaita.

- Jopa ammattilaisen on vaikeaa tunnistaa ihosyöpää. Kaikkia ihon luomi kannattaa ihan itsekin tarkkailla. Jos niissä on jotakin epäilyttävää, niin kannattaa mennä lääkäriin, Kokoonen opastaa.

Suomessa ihosyöpään sairastuu vuosittain noin 9000 ihmistä.

Myös Britanniassa ollaan huolissaan nuorten ihosyövistä ja solariumin käytöstä

Lue myös:

    Uusimmat