Ihmisoikeusjärjestö pyytää Kiinaa pidättäytymään teloituksista

Human Rights Watch pelkää Kiinan rikoksientorjuntakampanjan johtavan kuolemantuomioiden lisääntymiseen.

Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watch vetoaa Kiinaan, että se pidättäytyisi teloituksista Pekingin olympialaisten alla.

Kiinan ihmisoikeustilanne on saanut paljon huomiota maassa ensi vuonna pidettävien olympiakisojen vuoksi. Kiinassa teloitetaan enemmän ihmisiä kuin kaikissa muissa maissa yhteensä. Tarkkoja lukuja ei kuitenkaan ole kerrottu julkisuuteen, koska ne katsotaan valtionsalaisuudeksi.

Human Rights Watch kritisoi myös Kiinan tuomioistuinjärjestelmää.

- Yksikään Kiinassa teloitettu ei saa kansainvälisen mittapuun mukaan oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä, sanoo järjestön Aasian-johtaja Brad Adams.

Kiinassa ollaan jo muuttamassa kuolemanrangaistuskäytäntöä, kun julkisuuteen tuli useita tapauksia jossa tuomio oli ollut väärä. Ihmisoikeusjärjestö kuitenkin pelkää, että Kiinan viranomaisten suunnittelema olympialaisia edeltävä rikostentorjuntakampanja johtaa kuolemantuomioiden lisääntymiseen.

(MTV3-STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat