USA:n maanvyöryssä yli sata kateissa - ihmisiä ehkä hautautuneina koteihinsa

Seattlen lähistöllä sattuneen maanvyöryn jäljiltä on kateissa yli sata ihmistä, kertovat viranomaiset.

Vyöry sattui lauantaina Washingtonin osavaltiossa Yhdysvaltain luoteisosassa. Kuolleita on löydetty kahdeksan.

Valtava vyöry vei mukanaan syrjäisessä Oson kaupungissa taloja, autoja ja pätkän maantietä. Eloonjääneiden etsintä on vaikeaa ja vaarallista, sillä rakennusten ja valtatien päälle vyöryneet maamassat ovat paikoin yli neljän metrin paksuiset. 

Viranomaiset tähdensivät, ettei kadoksissa olevien suuri määrä välttämättä tarkoita sitä, että uhriluku kasvaisi kohisten. 

- Vyöry sattui lauantaina, joten ihmisiä on ehkä ollut enemmän poissa kotoaan kuin arkipäivisin, arveli alueen pelastustöitä johtava John Pennington

Aikaisemmin tänään kerrottiin, että kadoksissa on 18 ihmistä. 

Viranomaisten mukaan vyöryn laukaisivat viikkoja jatkuneet sateet. Sääennusteen mukaan alueelle on luvassa lisää sateita tällä viikolla. 

Lue myös:

    Uusimmat