"Ihmetuotteita koronaan ei ole": Koronavirus nosti esiin etenkin terveystuotteiden verkkohuijarit sekä "koronatarkastajat" oven taakse – näin sinua yritetään harhauttaa

Terveystuotteita kaupitellaan koronapelon varjolla – tästä tunnistat huijarin 9:31

Kuluttaja-asiamies varoittaa, että Suomessa on tällä hetkellä liikkeellä lukuisia koronavirukseen liittyviä huijausyrityksiä ja harhaanjohtavaa markkinointia. MTV Uutiset Live otti selvää, minkä tyyppisiä.

– Ennen kaikkea ravintolisien ja luontaistuotteiden lupauksia siitä, että ne ehkäisevät tai parantaisivat koronatartuntoja, Kilpailu- ja kuluttajaviraston erityisasiantuntija Saija Kivimäki kertoo.

Virastoon on koronahuijausten tiimoilta tullut noin parikymmentä yhteydenottoa eri huijauksiin liittyen. Harhaanjohtavaa tietoa on välitetty myös puhdistusaineiden sekä siivouspalveluiden tehosta koronavirusta vastaan.

Näiden lisäksi eri nettimainoksissa on kaupattu käsidesiä ja kasvomaskeja kiskurihintaan. Kivimäen mukaan ei ole olennaista nostaa esimerkiksi, mikä olisi kiskurihinta kyseisille tuotteille. Itse teko on rangaistava, jos sillä harhautetaan kuluttajaa ostamaan tuote.

– Hinta ei ole merkittävä tekijä, vaan jos kuluttajaa kiirehditään tai painostetaan vetoamalla tuotteen saatavuuden rajoittumiseen, Kivimäki selventää.

Koijareita kolmea eri sorttia

Koronaviruspandemia on omiaan lisäämään ihmisten epävarmuutta ja turvautumaan epätoivoisiinkin temppuihin, vaikka ei normaalisti sortuisi verkkohuijauksiin. Kivimäen mukaan järjestäytynyt rikollisuus on havainnut tämän, ja yrityksiä on perustettu vain koronavirushuijauksia varten.

Näiden lisäksi koronahuijauksiin sortuvat elinkeinonharjoittajat, jotka venyttävät rajojaan sen suhteen, millaisia terveysväittämiä voi käyttää.

– Sitten on yrityksiä, joille kuluttajia suojaava lainsäädäntö on täysin uutta ja vierasta, Kivimäki avaa.

Kuluttajaneuvonta toivoo kansalaisilta ilmiantoja huijaavien ja harhaanjohtavien mainostajien kiinnisaamiseksi. Tapauksista tiedotetaan Kuluttajaneuvonnan verkkosivuilla sekä Facebookissa.

 – Me otamme yhteyttä lakia rikkovaan yritykseen ja neuvottelemme. Jos asiaan ei muuta ratkaisua saada, voidaan viedä yritys markkinaoikeuteen, Kivimäki jatkaa.

Videolla Kivimäki kertoo, miten tunnistaa verkkohuijauksen.

 – Ihmetuotteita pandemiaan eikä muuhunkaan ole, Kivimäki tiivistää.

Ovelta ovelle -kauppiaat eivät auta koronaan

Myös poliisi varoittaa koronahuijareista, jotka ovat tehneet etenkin iäkkäille ihmisille "koronatarkastuksia", tarjonneet ruokapalveluita tai esiintyneet terveysviranomaisina.

Uudellamaalla poliisin tiedossa on ainakin kolme tekoa, joissa uhrien kotiin on menty asentamaan koronasuodattimia ja samalla anastettu käteistä, kultakelloja ja kultakoruja.

– Kehotamme nyt kansalaisia valppauteen ja suhtautumaan terveellä epäluulolla, mikäli oven taakse ilmaantuu ihmisiä, jotka tarjoavat apuaan tai asiantuntemustaan korona-asioihin liittyen. Painotamme poliisista, että poliisit eivät tarjoa minkäänlaisia palveluja asunnon tarkastuksiin liittyen tai tee mitään koronatarkastuksia ovelta ovelle, kertoo rikoskomisario Simo Kauppinen Itä-Uudenmaan poliisista.

Verkkohuijausten lisäksi koronan varjolla on perustettu huijaussivustoja, joilla pyritään levittämään haittaohjelmia.

– Nyt on siis tärkeää varmistua siitä, että etsii tietoa koronasta tunnetuilta viranomaisten ja median sivustoilta, eikä harhaudu klikkailemalla väärille poluille, varoittaa Poliisin kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö Mikko Rauhamaa Keskusrikospoliisista.


Lue myös:

    Uusimmat