"Ihan eri luokkaa kuin Suomessa" – Viveca Lindfors ammentanut oppia Pietarin maineikkaasta akatemiasta

Viveca Lindfors harjoittelussaan Pietarissa: Olosuhteet ja asiantuntijat ihan huippuja 2:57

Pietarin kovatasoisessa taitoluisteluakatemiassa kuluvan kauden aikana useaan otteeseen harjoitellut Viveca Lindfors kertoo olevansa venäläisessä harjoitteluympäristössä kuin kuka tahansa järjestelmän omista luistelijoista. Helsinkiläinen matkasi sunnuntaina opit taskussaan kohti uransa toisia MM-kisoja.

Lindfors luisteli Milanon MM-kisoihin oikeuttaneet pisteet samaan aikaan, kun kilpasisko Emmi Peltonen valmistautui ainoana suomalaisena olympiakisoihin.

Kaksikon harjoittelu on poikennut tärkeän arvokisakauden aikana mielenkiintoisella tavalla. Peltonen on ammentanut oppia Kalifornian lämmöstä ja Lindfors Pietarista, jossa hän on harjoitellut samassa ryhmässä muun muassa Aljona LeonovanDmitri Alijevin ja Makar Ignatovin kanssa.

– On tosi kivaa, että siellä on paljon muitakin huippuluistelijoita, joista saa sparrausta. Tietysti asiantuntijat ja olosuhteet ovat ihan huippuja, Lindfors toteaa.

– Sen formaatti on akatemia, ja treenikavereiden ja asiantuntijoiden taso on ihan eri luokkaa kuin täällä Suomessa. Asiantuntijat ovat helposti saatavissa akatemian puitteissa.

Harjoituskeskus keskittyy toki Venäjän oman maineikkaan taitoluistelun edistämiseen, mutta Lindfors ei koe olevansa erillinen osa muusta porukasta. Hän osaa venäjän alkeet, mutta tarvittaessa asiat hoituvat myös englantiin vaihtamalla.

– Minä harjoittelen siellä ihan yhtä lailla kuin muutkin. On siellä muitakin ulkomaalaisia. He ovat ottaneet minut ihan hyvin vastaan ja tekevät parhaansa auttaakseen.

Suomessa Lindforsin valmennuksesta vastaavat päävalmentaja Virpi Horttana, pari apuvalmentajaa sekä psyykkinen valmentaja. Pietarissa apu on vieläkin yksityiskohtaisempaa, kun hyppyihin, ohjelmiin, koreografioihin, askeltekniikkaan, fysiikkaan ja psyykkiseen valmennukseen löytyy jokaiseen omat osaajansa.

– Taitoluistelu on tosi rakastettu ja arvostettu laji siellä. Se on oikeastaan osa kulttuuria. He suhtautuvat siihen tosi vakavasti ihan pienestä lapsesta lähtien, ja se on tosi organisoitua ja tuettua toimintaa, Lindfors sanoo.

Lindfors aloittaa MM-kisaurakkansa keskiviikkona lyhytohjelmalla.

Lue myös:

    Uusimmat