Ihalainen: Virosta hyvä EU-kumppani Suomelle

SAK:n puheenjohtajan mielestä Ruotsin kielteinen Emu-kanta ei aiheuta dramaattista muutosta. Viron päätös liittyä EU:n jäseneksi voi vahvistaa Itämeren alueen yhteistyötä.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen katsoo, että Ruotsin liittyminen Emu-maiden joukkoon olisi lisännyt Pohjoismaiden painoa talouspoliittisessa EU-päätöksenteossa. Sillä olisi myös ollut myös myönteisiä vaikutuksia Suomen ja Ruotsin väliseen kauppaan.

Kielteinen kanta talous- ja rahaliittoon liittymiseen ei Ihalaisen mukaan kuitenkaan aiheuta dramaattista muutosta Suomen ja Ruotsin välille, vaan merkitsee nykytilanteen pysymistä ennallaan.

Ruotsin jättäytyminen Emun ulkopuolelle voi Ihalaisen mukaan kuitenkin merkitä pohjoismaisen yhteistyön jonkinlaista uudelleen asemoitumista Euroopassa, kun Itämeren alueen yhteistyö samalla vahvistuu. Kehitystä voi Ihalaisen mukaan vahvistaa Viron selkeä päätös liittyä EU:n jäseneksi.

-Viron mukaantulo EU:hun merkitsee ilman muuta, että Itämeren alueesta muodostuu Pohjoismaiden rinnalle yhä tärkeämpi yhteistyön foorumi.

Lauri Ihalainen sanoo uskovansa, että Virosta tulee EU:ssa Suomelle hyvä yhteistyökumppani. Yhteistyön tiivistäminen edellyttää, että Virossa ja Suomessa toimitaan jatkossa yhteisten EU-säädösten mukaisesti.

Suomen osalta tärkeää on varautua työvoiman vapaaseen liikkuvuuteen siirtymävaiheessa liittyviin mahdollisiin häiriöihin, mikä edellyttää, että myös uusi ulkomaalaislaki saadaan voimaan ennen vappua 2004.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat