Ihalainen: Valtakunnansovittelija apuun lakkokiistassa

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen toivoo, että valtakunnansovittelija ryhtyisi sovittelemaan Paperiliiton lakkokiistaa. Ihalaisen mielestä paras ratkaisu kiistaan olisi, että valtakunnansovittelija Juhani Salonius kokoaisi osapuolet yhteen ja tekisi sovintoesityksen.

MTV3:n Huomenta Suomen haastattelema Ihalainen myöntää, että kiista ei valtakunnansovittelijalle varsinaisesti kuulu, koska alalla sopimukset ovat voimassa. SAK:n puheenjohtajan mielestä valtakunnansovittelija olisi puolueettomin taho käsittelemään asiaa.

Sähkömiehet irtautumassa lakosta

Metsäteollisuus haastaa paperiliiton työtuomioistuimeen maanantaiksi ilmoitetun koko maata koskevan lakon johdosta.

Lakossa olevien ABB Servicen huoltomiesten rivit ovat rakoilemassa. SAK:laisen Sähköliiton mukaan 13 liittoon kuuluvaa sähkömiestä on palaamassa töihin huoltoyhtiöön ensi maanantaina. Loput 41 huoltomiestä kuuluvat Paperiliittoon ja jatkavat ainakin toistaiseksi lakkoa.

Täksi päiväksi suunnitellusta tukilakosta ovat myös irtautuneet UPM-Kymmenen Jämsän Kaipolan tehtaan työntekijät. Sitä vastoin vuorokauden mittaiseen tukilakkoon osallistunee tänään toista tuhatta työntekijää Metsä-Serlan ja UPM-Kymmenen tuotantolaitoksissa Kyröskoskella, Mäntässä ja Jämsänkoskella.

SAK:lainen Paperiliitto uhkaa pysäyttää maan koko paperiteollisuuden ensi maanantaina. Työtuomioistuin tuomitsi liiton eilen hyvityssakkoihin Nokian Paperi Oy:n lakosta ja siihen liittyvistä tukitoimista.

Kahri: Lakkojen laajentaminen käsittämätöntä

Varatoimitusjohtaja Tapani Kahri Teollisuuden ja työnantajien keskusliitosta (TT) pitää käsittämättömänä sitä, että SAK:lainen Paperiliitto on päättänyt laajentaa tukilakot koskemaan koko paperiteollisuutta.

Kahrin mielestä lakot pitäisi lopettaa välittömästi, koska työtuomioistuin tuomitsi ne laittomiksi.
-Laissa säädetyt hyvityssakot ovat aivan liian pieniä, koska Paperiliitolla on varaa jatkaa uhkatoimia, Kahri sanoi tänään.
-Lainsäädäntöä on muutettava niin, että laittomista toimista saadut rangaistukset ovat järkevässä suhteessa aiheutettuihin vahinkoihin, Kahri vaatii.

Kahrin mielestä Paperiliiton toiminnassa on piirteitä, jotka vaarantavat työmarkkinakentällä yhteisymmärryksen ja pelisääntöjen noudattamiseen pohjautuvan käytännön.
-Tällä voi olla järjestelmän toimivuuteen kauaskantoisia vaikutuksia, Kahri huomauttaa.
(MTV3/STT)

Lue myös:

    Uusimmat