Ihalainen uskoo yhä tupoon

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen uskoo tuposopuun huolimatta siitä, että työnantajapuoli tyrmäsi SAK:n palkankorotusvaatimukset tuoreeltaan.
Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton TT:n mielestä SAK on unohtanut tavoitteissaan työllisyyden lisäämisen ja inflaation hillinnän.

Tupon veroratkaisu korvattava kunnille

Ihalainen vaatii valtiolta tukea kunnille, joiden verotulot mahdollisesti pienenevät tupo-ratkaisun yhteydessä. Ihalaisen mukaan kuntien harkinnanvaraisia avustuksia on lisättävä, ja ne on kohdennettava varsinkin niihin kuntiin, joiden talous on erityisen riippuvainen palkansaajien tuloverokertymästä.

SAK on tupo-tavoitteissaan vaatinut, että kunnallisverotuksen ansiotulovähennystä leikattaisiin. Leikkaus aiheuttaisi kuntien tuloihin vajaan kahden miljardin aukon. Helsingissä eilen kokoontunut SAK:lainen Kunta-alan ammattiliitto KTV ilmoitti olevansa tyytymätön keskusjärjestönsä leikkaustavoitteisiin, mikäli niitä ei kunnille korvata.

Ihalainen perustelee palkansaajien tuloverotuksen keventämistä muun muassa sillä, että Suomessa palkkatyön ja pääomaverotuksen välillä on poikkeuksellisen suuri epäsuhta. Ihalaisen mukaan SAK:n esittämät palkankorotukset eivät rasita kuntien taloutta, sillä niiden myötä myös kuntien verotulot kasvavat.
(MTV3-STT)


Lue myös:

    Uusimmat