Ihalainen: Työttömien köyhdyttäminen ei tuo työpaikkoja

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen (sd.) arvostelee talousneuvoston asettamaa, työttömyysongelmaa pohtineen työryhmän raporttia työttömyysturvan ja sosiaaliturvan heikentämisestä. Ihalaisen mukaan yksikään tutkimus ei tähän mennessä ole kyennyt osoittamaan, että työttömien toimeentulon heikentäminen loisi uusia työpaikkoja.

Ihalainen torjuu myös työryhmän toimenpide-ehdotukset verojen alentamisesta, jos se rahoitetaan sosiaaliturvaa tai kansalaisten tärkeitä peruspalveluja leikkaamalla. Yhtä mieltä SAK:ssa ollaan työryhmän kanssa siitä, että työllisyyden parantaminen edellyttää työllisyysasteen kohottamista pitkäjänteisellä yhteistyöllä ilman "hokkuspokkustemppuja".
-Toimenpiteitä työn verotuksen keventämiseksi tulee toteuttaa tasatahdissa työllisyyden parantamisen ja uusien veromuotojen käyttöönoton rinnalla, Ihalainen sanoo.

Verotuksen painopistettä on Ihalaisen mielestä siirrettävä pääomaveron, ympäristöverojen, kiinteistö- ja varallisuusverojen suuntaan. Ajankohtaiseksi kysymykseksi Ihalainen asettaa kiinteistöveron ulottamisen maa- ja metsätalousmaahan. Tukea SAK:sta saavat erityisesti työryhmän esitykset työkyvyn ylläpitämisestä ja työuupumisen ehkäisystä sekä osa-aikatyön ja -eläkkeen yhdistelmän laajentamisesta.

Ihalainen korostaa, että jäsenyys Euroopan talous- ja rahaliitto Emussa ei edellytä nimellispalkkojen laskua. SAK:n mukaan Emu-oloihin liittyvä palkkapolitiikka kuuluu työmarkkinajärjestöille, jotka ovat jo linjanneet yhteisiä käsityksiään viime keväänä.
-Olennaista on jatkossakin turvata vakaat sopimuspalkat. Palkkauksen liikkuvina erinä voivat jatkossa toimia nykyistä laajemmat yhdessä sovitut erimuotoiset tulospalkkausjärjestelmät ja henkilöstörahastot.
-Palkkaleikkaukset eivät kuitenkaan lamatilanteessa pelasta työttömyyttä, kuten Aasian kriisi on tuoreeltaan osoittanut, Ihalainen korostaa.

TT:n Koroma: Työllisyystyöryhmän tavoitteet saatava käytännön toimiksi

Teollisuuden ja työnantajien TT:n toimitusjohtaja Johannes Koroma pitää talousneuvoston asettaman työryhmän esittämiä tavoitteita ja keinoja oikeansuuntaisina. Koroman mukaan työllisyysasteen nosto ja riittävä talouskasvu edellyttävät sekä työn verotuksen keventämistä että työhön liittymättömien maksujen asteittaista poistamista. Koroma mainitsee keskeisinä elementteinä myös eläkkeelle siirtymisen myöhentämisen, ikääntyvien työntekijöiden lisärasitteiden poistamisen ja työllistämiskynnyksen loiventamisen.

Myös TT:n näkemyksen mukaan sosiaaliturvaa ja verotusta on kehitettävä niin, että erilaisten tuloloukkujen purkaminen jatkuu. Raportin puutteeksi Koroman mainitsee sen, että useat toimenpidesuositukset jäävät melko yleiselle tasolle.
-Ainakin osasta voisi muodostaa välittömästi projekteja, joilla tulisi olla selvä tavoite ja aikataulu sekä toimenpide-ehdotukset ja sovittu seuranta, Koroma esittää. Työryhmän tavoite saada lisää tilaa paikalliselle sopimiselle nimellispalkkojen määräytymisessä ja tulossidonnaisen palkkauksen lisäämisessä vastaa TT:n tavoitteita.
-Käytännössä tähän päästäisiin, jos työehtosopimusten palkkaratkaisujen tavoitteena olisi alan minimipalkkojen määrittely, Koroma arvioi.

Koroman mukaan raportissa on hyvää myös se, että työmarkkinoiden toimintaa tehostaville ja työkokemusta antaville määräaikaisille ja tilapäisille työsuhteille annetaan tunnustusta. Koroman mielestä työryhmää huolestuttaneen alueellisen liikkuvuuden lisäksi etenkin ammatillista liikkuvuutta tulisi lisätä. TT:ssä kaivataan myös parempaa yhteistyötä työministeriön ja opetusministeriön välille, jotta ammatillisen aikuiskoulutuksen tavoitteeksi tulisi halpuuden ja pitkäkestoisuuden sijasta sen työllistävyys.
(STT)


Lue myös:

    Uusimmat