Ihalainen: Tupo entistäkin tarpeellisempi

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen korostaa tulopoliittisen kokonaisratkaisun tärkeyttä. Hän kirjoittaa MTV3:n Nettivieraana, että eduskuntavaalit voivat tuoda epävarmuutta myös kotimaan talouslinjaan, jota epäselvä tilanne työmarkkinoilla entisestään pahentaisi. -Tupon hylkääminen johtaisi liittokierrokseen, joka ajoittuisi eduskuntavaalitaistelun yhteyteen, Ihalainen toteaa.

Ihalainen muistuttaa, että kansainvälisen ja kotimaisen taloustilanteen epävarmuuden jatkuessa ja jopa syvetessä tupo on nyt entistäkin tarpeellisempi. -Vastuullisten päättäjien olisi tehtävä kaikki se mikä kotimaassa omin voimin on tehtävissä talouskasvun ja työllisyyden vahvistamiseksi. Niin voidaan vähentää ulkomaisen heikon kysynnän aiheuttamia vaurioita ja luoda silta taantuman yli ylläpitämällä luottamusta ja kysyntää kotimarkkinoilla, Ihalainen kirjoittaa.

Ihalainen toteaa, että tupon sisällä ei voi olla erisuuruisia korotuksia eri ammattiryhmille. -Kunnallisen puolen erityisongelmia tulisikin ratkoa sopimalla osapuolten kesken tupon kyljessä pidempiaikainen palkkaohjelma, hän kirjoittaa.

-Tuloratkaisulla voitaisiin vaikuttaa hallituksen ensi vuoden verolinjaan sekä antaa myös suuntaviivat vuoden 2004 veroratkaisulle. Se on tarpeen suotuisan ostovoimakehityksen varmistamiseksi. Tieto veroratkaisun tasosta auttaisi myös toisen sopimusvuoden palkankorotusten mitoituksessa, Ihalainen kirjoittaa.

Lue myös:

    Uusimmat