Ihalainen: Rahanjako työmarkkinapöydän asia

SAK:n puheenjohtaja muistuttaa, että poliitikkojen tehtävä on varmistaa riittävä rahoitus palveluihin, mutta rahan jako olisi jätettävä työmarkkinapöydälle.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen ottaa kantaa poliitikkojen tehtäviin julkisella sektorilla. Hänen mielestään poliitikkojen tehtävä muodostuu kolmesta asiasta.

- Poliitikkojen tehtävä on varmistaa, että on riittävä rahoitus palveluihin, varaa palkata henkilöstöä sekä kilpailukykyiset palkat.

Rahanjako kuuluu Ihalaisen mielestä työmarkkinapöydälle.

- Lupauksista tulee kovia odotuksia, ja niistä seuraa usein kovia pettymyksiä, hän jatkaa.

Ihalainen lisää, että poliitikkojen on hyvä puhua tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta, mutta ratkaisut on jätettävä työmarkkinapöydän asiaksi.

- En lähde syyttelemään yhtään puoluetta tai poliitikkoa, nyt on tärkeää keskittyä siihen, että kunta-alan ratkaisu saadaan sellaiseksi, että kaikki osapuolet saataisiin mukaan, Ihalainen sanoo.

Ihalainen ei usko, että hallitukselta tulisi lisärahaa hoitajille. Hän sanoo, etteivät poliitikot voi uskottavuussyistä lähteä jakamaan uutta rahaa. Ihalainen haluaa myös viestiä työnantajille:

- Työnantajat ovat sanoneet, että tämä tupokausi on viimeinen laatuaan. Onko viisasta, että tämä vuosia harjoitettu malli hukataan työkalupakista? Minun mielestäni ei ole.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat