Ihalainen puoltaa 2-vuotista tupoa

Palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen pitää kahden vuoden tupoa mahdollisena.

SAK:n puheenjohtaja Lauri Ihalainen pitää 2-vuotista tupoa mahdollisena.

Puheenjohtaja Lauri Ihalainen sanoo Iltalehden haastattelussa SAK:n tavoittelevan syksyllä kaksivuotista tulopolittista ratkaisua.

STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää taas sanoo Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelussa järjestönsä olevan valmiin jopa kolmivuotiseen tuloratkaisuun. Kaikki keskusjärjestöjohtajat ovat nyt ilmoittaneet tukevansa keskitettyä ratkaisua, mikä ei kuitenkaan välttämättä merkitse tupon syntymistä.

Erityisesti valtion ja kuntien työntekijät kokevat, että heidän palkkauksensa on jäänyt jälkeen muista aloista. Julkisen sektorin suuret palkkavaatimukset saattavat ensi syksynä olla yksi ylittämätön este tupon tiellä.

Lääkäreiden viime vuonna lakolla tienaama ekstrapalkankorotus ei varmasti helpota asiaa. SAK:n puheenjohtaja sanoikin tänään että myös julkisen sektorin liittojen on oltava mukana tupossa, mikään "tynkätupo" ei kelpaa.

Useat palkansaajajärjestöt tulevat vaatimaan suurempia palkankorotuksia kuin mihin viime vuosikymmenellä totuttiin. Paineita ovat kasvattamassa muun muassa optioetu-ja osinkokeskustelu sekä johtajien palkat.

Teollisuuden ja työnantajien työmarkkinajohtaja Seppo Riski esitti viikolla jopa kolmen neljän vuoden mittaista tulosopimusta. Riskin mielestä kuitenkin joidenkin alojen ylisuurilla palkankorotuksilla avattaisiin liittojen välinen palkkakilpailu ja kiihdytettäisiin inflaatiota ja hidastutettaisiin kaikkien tavoittelemaa työllisyyden parantamista.

Keskusjärjestöjen sopimustavoitteet selvinnevät loppukeväästä, jolloin työmarkkinatavoitteitaan pohtivat muun muassa SAK valtuustossaan ja nykyisestä tuposta ulos jättäytynyt Akava liittokokouksessaan. Elokuussa hallituksen budjettiriihen aikoihin sitten tiedettänee, löytyykö edellytyksiä edes tuponeuvotteluiden aloittamiselle.

(MTV3)


Palkansaajakeskusjärjestöjen johtajat tavoittelevat ensi syksynä pitkiä tulopoliittisia ratkaisuja: SAK:n Lauri Ihalainen kaksivuotista ja STTK:n Mikko Mäenpää peräti kolmivuotista.
Katso Raimo Pitkäsen juttu

(Seitsemän uutiset 27.04.2002)

Lue myös:

    Uusimmat