Ihalainen: Microsoftin huolehdittava siirtyvistä työntekijöistä

Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) toivoo, että Microsoft muistaa, minkälaisessa epävarmuudessa Nokialta siirtyvät työntekijät ovat eläneet viime vuosina.Yhtiön on Ihalaisen mielestä nyt erittäin tärkeää huolehtia työntekijöiden motivaatiosta ja innostuksesta.

Nokian matkapuhelintoimintojen 4700 työntekijää on siirtymässä suoraan Microsoftille toimintojen kaupan myötä.

– Microsoftin on hyvä tiedostaa, että joukko, joka nyt on siirtymässä on jo kokenut aikamoisen epävarmuuden ja elänyt sumuisen tulevaisuuden keskellä, Ihalainen sanoo.

Microsoftin päätös perustaa datapalvelukeskus Suomeen on Ihalaisen mielestä merkki siitä, että yhtiö on sitoutunut maahan. Hankkeella on hänen mukaansa rakentamisaikana erittäin suuri työllisyysvaikutus.

Nokian matkapuhelintoimintojen myynnin merkitystä hän pitää ennen kaikkea henkisenä. Hän toivoo, että Nokian toimintaedellytykset verkkoliiketoiminnassa paranevat, ja uutinen kääntyisi Suomelle myönteiseksi.

– Nokia on ollut Suomen taloudellisen historian menestyksellisin yritys ja totta kai sillä on ollut myös henkinen merkitys, Ihalainen muistuttaa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat